Täällä Thaimaassa minulla on jokapäiväinen kantakuppila, jossa siemaisen aamun Soda Waterit kävelylenkilläni. Muutenkin seurailen eloa ympärilläni, koska minua eivät juuri turustimestat kiinnosta.
Viime reissun yliveto oli Jomtienin Kakkoskadun palmupuusta bongaamani, yli viisimetrinen boa tai python. Kumpi lienee täälläpäin nimeltään? Sen pyydystimme säkkiin ja vapautimme vuorille viidakkoon tiedotusvälineiden ynnä television saattelema. Hieno selfie jäi muistoksi. Kuristajakäärme ja minä ☺️.
Hänen kanssaan samalle reviirille mahtuu sulassa sovussa puolentusinaa koiraa. Mutta ei yksi farangi, joka rynnii alueen läpi bambukepillä huitoen sinne tänne kuin eräs tarujen mies tuulimyllyjä vastaan. Tai isäni sukupolvi piirittäessään Leningradia.
Tämä Aasian valloittaja ei ymmärrä tekevänsä hartiavoimin sen eteen töitä, että koirat purevat lasta, joka oikaisee kyseisen alueen läpi muovisen leikkimiekkansa kanssa.
Jonkun kerran kivennäisvettä hörppiessäni olen tuumannut, että kun tähtien asento on oikea, menen koirien keskelle neuvottelemaan aina mukanani kulkevan, kulkukoirien lahjontapussini kanssa.
Näin tein. Ja vastaanotto oli sama kuin bambuseivästä huitelevalle Don Quijotellekin. Joten sanoin reviirillään oleville koirille: "Ymmärrän, mutta voidaanko neuvotella?" Ja jatkoin, että katsokaapa tänne, maksan tullia tai muun tienkäyttömaksun.
Ensin palasen haki yksi, sitten toinen ja jonkun päivän kuluttua kaikki muutkin koirat. Jossain vaiheessa vilkaisin pressukodissa istuvaa pienyrittäjää, joka nosti peukalonsa. Kävelin miehen luokse ja annoin jonkun kymmenen bahtia tullimaksua hänellekin saatesanoilla "you like dogs". Hän hymyili suulla, jossa ei juuri hampaita ollut ja sanoi: "yes I do."
Mutta tältä osin yksinkertainen ihminen ei ymmärrä mitä tarkoittaa keppiä vai porkkanaa. Tai hän pelkää liikaa. Eikä hänellä ole ajatteluun aikaaakaan, sillä hän pohtii vaihtaisiko kuppilaa, kun kantamesta on nostanut lantrinkipullon hintaa viisi bahtia 🍶.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti