Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 14. syyskuuta 2019

Samaria 50 vuotta

Yksi Sininauhaliiton hienoimmista jäsenjärjestöistä on eilen merkkipäiväänsä viettänyt porvoolainen Samaria rf. Aidosti kaksikielinen.

Päiviksen kanssa olemme sen viimeiset, hyväksytyt henkilöjäsenet, jos olen asian oikein ymmärtänyt.

Ehkä ei pitäisi nostaa henkilöitä esiin, mutta elämässäni teen paljon muutakin mitä ei pitäisi. Krister Lindberg oli kuitenkin se pitkäaikainen operatiivinen veturi, joka hallituksensa kanssa, jäsenistön tukiessa on yhdistyksen rakentanut.

Hänen jälkeensä kehään astui Ismo ja Päivi Valkoniemi, jotka ovat minulle monen vuoden ystäviä. Ystävyytemme näkyy muun muassa Kulkuri-biisissä, jonka Ismo eilen viimein lupasi myös You Tubeen.

Sain ismolta eilen kauniin palautteen lähinnä tarinoistani, joita olen hänellekin kertonut. Erityisesti hän mainitsi yhden, jonka saatan kertoa huomisessa blogissani.

Ismo oli aikoinaan myös Sininauhakonsernin talouspäällikkönä, jolta ajalta kerron pienen tarinan.

Aikoinaan ollessani Sininauhaboss, halusin Päivi Strandénille vastuullisen aseman. Ei siksi, että hän oli vaimoni, vaan koska hän oli ylivertainen ja luotettava työntekijä. Kun hallitus suljettujen ovien ja selkäni takana asiaa käsitteli Valkoniemen ollessa läsnä, kertoivat aina luotettavat pikkulinnut hänen sanoneen kokouksessa, että vain Soini voi edes ehdottaa tällaista.

Nyt Ismo ja hänen vaimonsa tekevät loistavaa työtä Samariassa, joka on saanut kiitosta valtion ylimmältä johdolta saakka. Saattaapa talossa olla joku muukin Valkoniemi, kuten itseni aikana oli Soineja Sininauhasäätiössä ja vähän -liitossakin. Kun miehelle asiasta mainitsin, hän loihe lausumaan hyväntahtoinen virne kasvoillaan, että kun pyydettiin molempia 😍.

Juhlat olivat hienot ja tapasin paljon tuttuja. Oli myös kirpeän raikasta huomata, että Samaria on vähintään yhtä hyvällä tolalla kuin Sininauha aikanani. Tosin viikko pari sitten huomasin Sininauhan Mäkelänkadun asuinyhteisön olevan paremmassa kunnossa kuin koskaan aikanani. Paitsi, että eivät ole saaneet valmista allasosastoa uudelleen käyttöön vieläkään 😂😆.


Ei kommentteja: