Varsinkaan ryssiä ei pitänyt pelätä, vaan toivoa heille kaikkea pahaa. Mustalaiset piti kiertää kaukaa, sillä he sieppaavat valkolaisten lapsia. Ja jos jehovien kanssa veljeili, joutui helvettiin.
Venäläisiä kohtaan vihan istutusyrityksen ymmärrän, sillä isä oli kaikki sodat käynyt jermu ja äitikin lotta. Mutta en minä venäläisiä koskaan vihannut, sillä paras lapsuudenkaverinikin oli Pekka, Karjalan evakoita. Joita kaikkia osa Suomen kansasta piti ryssinä.
Jehovan todistajat säilyivät aikuisikään kummajaisina, sillä kosketuspintaa minulla ei heihin ollut. Myöhemmin kyllä. Yhdelle esimerkiksi oli osoitettu velvoitetyöpaikaksi Jyväskylän Katulähetys. Sen boss olin silloin, kun myin käytännössä puolet ajastani rahasta.
Työhaastatteluun tullessaan tämä "vääräuskoinen" sanoi, että ethän voi ottaa minua töihin, koska olen jehovantodistaja. Sanoin hänen harmituksekseen, että toki voin ja otin myös. Sekä varoitin karttamaan katulähetysväkeä, ettei kristinusko tartu. Mukava hemmo koko puolen vuoden työsuhteen ajan.
Mutta eivät ne minua vieneet, vaan ensimmäinen, tosi salainen tyttöystävänikin oli "mustalais-Leena". Hänen kanssaan kukaan ei kulkenut edes koulumatkoja eikä puhunut välitunnilla, koska hän oli mustalainen.
Nyt 60 vuotta myöhemmin olen löytänyt hänet Ruotsista. Haluaisin tunnustaa hänelle 7-vuotiaan pojan ensirakkauden.
Mutta niin nyt, kuten joskus aiemminkin käy kuten nyt. Innostun aiheesta ja en pääse otsikon asiaan ensimmäisessä blogissa lainkaan. Joten jatkan ylihuomenna miten olen kadottanut uskoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti