Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Vetää hiljaiseksi

päivis: En ole vuosikausiin ajatellut Thaimaan naapurivaltion julmaa historiaa. Tai jos olenkin ajatellut, olen muistellut, että kaikki tapahtui joskus suhteellisen kauan sitten, 1970-luvulla. Tarkistin tietoni Wikipediasta ja huomasin muistini pettävän. Kambodzan elämänmeno on tasoittunut vasta 2000-luvulle tultaessa.

Taustatietoni ovat sen verran hatarat, etten voi vetää oikein minkäänlaisia johtopäätöksiä maan historian vaikutuksista nykyhetkeen, mutta ehkä kannattaa verrata tapahtumia Suomen historiaan. 

Meillähän kipuillaan vieläkin kansalaissodan tapahtumien takia, vaikka tuon ajan kokeneista enää on elossa vain jokunen, nyt jo sadan ikävuoden ylittänyt ihminen.

En osaa edes kuvitella, minkälaisia traumoja punaisten khmerien alistamat ihmiset kantavat edelleen.

Vajaan kahden päivän kokemuksella Kambodzasta ja kampodzalaisista ei voi sanoa paljoakaan. Vaikka ollaan niin lähellä Thaimaata, ero maiden ja sen ihmisten välillä on ilmiselvä.

Hedelmäkauppaa pääkaupungissa.

Thaimaa on järjestäytynyt yhteiskunta. Samaa en pysty sanomaan Kambodzasta. Mutta tämä siis edelleen vain mutu-tuntuman pohjalta.

Kambodza on kaunis maa. Sen näimme, kun ajoimme halki valtavan, vuoristoisen metsäseudun. Jos olisimme pysähdelleet useammin, olisimme varmasti nähneet enemmänkin luonnon kauneutta. Luin juuri upeista vesiputouksista, jotka olisivat olleet tämänpäiväisen reittimme varrella.

Liikenne on paikoin kaaoottinen, hengenvaarallinenkin. Suruksemme näimme tänään yhden yhteentörmäyksessä menehtyneen ihmisen. 

Tuntui, että tiellä liikkuvien henki ei ole minkään arvoinen. Jos joku päättää ohittaa edellään ajavan auton, hän saattaa pakottaa vastaantulijan pois tieltä vain siksi, että voi itse vahvemman oikeudella toteuttaa oman tahtonsa.

Moottoriajoneuvoilla ajetaan heti kun hoikat jalat juuri ja juuri ylttävät skootterin satulalta maahan. Vain harva käyttää kypärää. 

En tiedä, mutta epäilen, että ajokortitta ajo on enemmän sääntö kuin poikkeus. Päin vastoin kuin Thaimaassa, Kambodzassa ei juuri näe poliiseja valvomassa liikennettä eikä kyllä muutenkaan.

Ihmiset ovat kuitenkin ystävällisiä ja keskustelevat innolla vierasmaalaisten kanssa. Ihan samaa palvelualttiutta täällä ei voi kokea kuin Thaimaassa. Johtuuko se sitten ihmisten erilaisuudesta vai tämän kansan järkyttävistä kokemuksista. Siitä on asiaa paremmin tietämättä paha mennä sanomaan yhtään mitään.

Ei kommentteja: