Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 12. tammikuuta 2019

Saukot Jokilaaksossa

päivis: Olemme vuosien ajan nähneet aina silloin tällöin lumella jälkiä, jotka olemme tunnistaneet saukon jättämiksi. Elukkaa emme kuitenkaan ole koskaan nähneet. Kunnes eilen Niilon kanssa siltaa ylittäessämme näimme sen. Tai tarkalleen sanottuna ne. Niilokin näki.

Tuusulanjoki on osittain jäässä. Sillan pohjoispuolella jäätä on enemmän ja siellä olen jo jonkin aikaa sitten nähnyt puolittain sulassa jäässä jäljet, jotka takuuvarmasti ovat mielestäni olleet saukon jättämät. Sillan toisella puolella vain rannat ovat jäässä.

Eilen olin Niilon kanssa tyypillisellä tutkimuskävelyllä. Kiilinmäkeen on johonkin Myllykyläntien puoleiseen taloon majoittunut ehkä parikin ulkona viihtyvää koiraa. Äänen perusteella ne ovat suuren puoleisia. Niitä pitää aina kuunnella tarkasti. Ehkä Niilo ymmärtää, mitä niillä on sanottavaa. Ainakin se aina pysähtyy ikään kuin varmistaakseen, että kuulee oikein.

Soiniityntien poikki kulkee monenlaista nelijalkaista. Jäniksiä enimmäkseen, mutta on kauriita, peuroja, ehkä supikoiria ja pieniä hiirulaisia. Kaikki jäljet on tutkittava tarkasti.

Sillalle tullessamme taisimme molemmat vilkaista joen suuntaan, kun näimme ne: kaksi saukkoa jäällä. Toinen oli täysikasvuinen, toinen ehkä sen viime kesän poikanen. Meni hetki, että edes tajusin mitä näimme. Niilokin taisi hämmentyä. Ainakaan se ei osoittanut millään tavalla, että nyt pitää haukkua. Se vain tuijotti saukkoja.

Kun saukot huomasivat meidät, ne kääntyivät takaisin ja ikään kuin tulivat meitä kohti. Vaikka silta on melko korkealla, jotenkin aivoni yrittivät väittää, että sieltä ne kohta tulevat sillalle ja käyvät Niilon kimppuun. Hyvä etten nostanut koiraa syliini.

Vaan eiväthän ne tietenkään meitä uhanneet. Päinvastoin, olivat varmasti pelästyneitä ja solahtivat nopeasti sulaan veteen. Sillan toisella puolella vesi vain lainehti, kun ne sukelsivat hyisessä vedessä. Yhdessä ihmettelimme sitä hetken aikaa Niilon kanssa, mutta sinne jonnekin saukot jäivät lymyämään eivätkä tulleet enää näkyville.

Oli mukava nähdä saukot. Niitä ei Suomessa ole liiemmälti. Ne ovat rauhoitettuja petoeläimiä. Kumma asia tuokin, petoeläin. Tietääkö saukko itse, että se on peto? Ja mikä on peto? Se joka haluaa syödä toisen eläimen? Silloin lihansyöjäihmisetkin ovat petoja. Voinko tästä päätellä, että kasvissyöjänä ja vegaanina minä en ole peto?

Ei kommentteja: