Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 31. tammikuuta 2019

Räksyttäjät

jormas: Yksi ylläpitämiemme Jomtien Pattaya Beach avoimen Faceryhmän keskustelun aihe ja kestosuosikki on koirat. Ne, joita pidetään thaimaalaiseen tapaan irti. Kuten Suomessakin aikoinaan. Silloin puhuttiin kylän koirista.

Kai thaimaalaisetkin niistä puhuvat, mutta paikan päällä olevat suomalaiset ainakin. Esimerkki mainitsemassani ryhmässä.

Keskustelu usein on hyvää ja hedelmällistäkin, kunnes se tarttuu mainitsemieni räksyttäjien haaviin.

He räksyttävät suureen äänen, josta kaikesta paistaa läpi itsekkyys ja lähes täydellinen tietämättömyys koirista sekä yhtä täydellinen vastuuttomuus.

He sanovat minulle, joka ruokin tai oikeastaan annan makupaloja koirille, että pahennan koiraongelmaa. Tähän joku intoutuu varsinkin uutisesta, kun koira on purrut ihmistä. Silloin tällöin lastakin. He väittävät, että tapahtunut olisi osin antamieni makupalojen syytä.

Kun pyydän heiltä tukea tai apua koirien sterilointiprojekteihin, ainoastaan räksytys lisääntyy. Mutta vastuullisuus ja ymmärrys ei. Ehkä syviin juurtuneita asenteita ei voikaan muuttaa. Tai voi, mutta siihen tarvitaan kyky ja halu kyseenalaistaa itsensä muiden sijaan.

Pitää ymmärtää, että koirien lisääntyminen ei siitä vähene, jos ne ovat nälkäisiä. Ja ennenkaikkea, että ruokittu ja hyvin pidetty koira ei pure ihmistä.

Mutta sitten se vaikein. Se peiliin katsominen. On kuin he kulkisivat Linnanmäen Naurutalossa, jossa jokainen peili vääristää. Ja mistään ei näe itseään sellaisena kuin on.

Niillä eväillä ei näe itseään bambukeppi tai seiväs kädessä lyömässä polulla eteen tulevaa, ruokaa nälkäänsä kerjäävää koiraa. Joka alkaa pelkäämään ja vihaamaan jokaista ihmistä. Joille lapsi, pieni hiekkalapio kädessä on bambukepillä hakkaava aikuinen.

He eivät kykene katsomaan itseään ja sanomaan, että se oli osin lyöntien syytä. Vaan räksyttävät, että sinä ...tanan kukkahattu Soini olet makupaloinesi syyllinen.

Mutta annan sen anteeksi, vaikka joskus turhauttaakin, kuten paikallista putkimiestä. Tosin päinvastaisesta syystä. Sillä itseensä meneminen on usein raskasta puuhaa, koska kaikki paikat ovat täynnä umpiluisia asenteita ja oikeassa olemisen tarvetta.

Ei kommentteja: