Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 27. elokuuta 2018

Kasvisruokaa varusmiehille

päivis: Viime viikon yksi mielenkiintoisista uutisista oli, että varusmiehille alettaisiin tarjota kasvisruokaa kaksi kertaa viikossa. Vielä mielenkiintoisemmaksi asia muuttui, kun puolustusministeri Jussi Niinistö möläytti ilmoille epäilynsä, että kasvisruoka ei riitä turvaamaan muun muassa proteiinin ja hiilihydraattien saantia.

Kyllähän ministerin olisi kannattanut ensin kysyä vaikka joltain asiantuntijalta, että onko asia tosiaan näin. Turhaan nolasi itsensä.

Paistoin tänään yhtä suosikkiruokaani, jota kutsutaan muun muassa
kasvismaksalaatikoksi. Siinäkin on pähkinöiden ansiosta niin paljon
proteiinia, että ministeri Niinistönkin saattaisi hämmästyä.
Olen jo muutaman vuoden kuulunut Facebookin pariin vegaaniryhmään. Vegaanithan ovat ihmisiä, jotka eivät käytä lainkaan eläinperäisiä tuotteita ruokavaliossaan. Kasvissyöjät taas voivat käyttää myös maitotuotteita ja kananmunia. Varusmiehille oletettavasti on tarkoitus tarjota ruokaa, jossa noita viimeksi mainittujakin ruoka-aineita on. Mutta vegaaniruokakaan ei aiheuta ministerin pelkäämään puutosta ravinnossa. Ainakin vegaanit tuntuvat olevan oikein hyvin perillä siitä, mitä tasapainoinen ja monipuolinen ruokavalio pitää sisällään.

Kuuntelin radiosta, kun siellä haastateltiin jotain varusmiesten edustajaa. Hän kertoi, että varuskunnissa ilmoitus kasvisruoan tarjoamisesta ei ole aiheuttanut sen kummempaa keskustelua. Eikä ihme. Varusmiehet ovat sitä ikäluokkaa, joista moni on itse kasvissyöjä tai ainakin kaveripiirissä on kasvissyöjiä ja vegaaneja. Kouluissakin kasvisruokien tarjonta on lisääntynyt. Ehkä ministeri Niinistö onkin vain sen verran vanhempi, ettei hänelle ole ihan normaalin arkielämän kautta tullut ymmärrystä kasvissyöntiä kohtaan.

Niinistön pelko proteiinin puutteesta on oikeastaan käsittämätön. Joskus tuntuu, että kasvissyöjät tai vegaanit jopa popsivat turhankin paljon proteiinia. Sitä on niin helppo saada vaikkapa pavuista, linsseistä ja pähkinöistä. Tai kaikista niistä uusista tuotteista, joilla meitä kasvissyöjiä nykyään hellitään.

Vuoden 2018 parhaimmaksi uutuustuotteeksi äänestetty vöner sisältää huomattavasti
enemmän proteiinia kuin esimerkiksi naudan jauheliha.


1 kommentti:

torpey clare kirjoitti...

Mikä hieno todistus, olen torpey clare, ollut tyytyväinen avioliittooni, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkaus, luottamus ja luottamus meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen muutin eteenpäin ja yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo - suuri ja erittäin henkinen mies joka heitti minulle rakkausloitsun ja sai EX: n palaamaan minuun 48 tunnin kuluessa. Olen hukkua, joten luopun hänen yhteydenpidostaan ​​niille, joilla on suhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. +447440557868. Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...

(1) Lopeta avioero.
(2) Loppumattomuus.
(3) Onnea Spell.
(4) Avioliitto.
(5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.