Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. elokuuta 2018

Et kai sä voi mua väärin ymmärtää

jormas: Yhtenä päivänä oli ylläpitämillemme Facebook-sivuille jakanut yksi lukija blogin vangituista norsuista. Sen voit lukea tästä. Mutta yksinkertainen kun olen, sain välittömästi palautteen kommentoinnistani sanoessani, että pieni marsu ynnä muut kärsivät yhtälailla, vaikka pieniä ovatkin. Sanoi, että mikä tässä on Jorma niin vaikeaa ymmärtää, että nyt puhutaan norsuista eikä marsuista. Kiitin lopuksi, että tämä nettipoliisi antoi minun pitää mielipiteeni, jolle tosin hän ei mitään olisi voinutkaan.

Hyvää käydyssä molemminpuolisessa älämölössä oli, että sain siitä blogiaiheen, sillä moinen, yli rajojen pursuava tarve säädellä muiden somekommentointia laittoi ajattelemaan. Pieniä eläimiä siis. En ole koskaan aikaisemmin käsittänyt, että pieni, häkkiin koko elämäkseen vangittu maksaa söpöydestään kovan hinnan. Sillä, jos se osaisi näyttää vangittuna olotilansa mukaisesti perin alakuloiselta ja surulliselta, niin ehkä varsinkaan lapset eivät haluasi pitää sitä vankeudessa. Jonne mitkään eläimet eivät missään tapauksessa kuulu. Eivät edes kalat akvaarioon. Mutta ei, vaan onnettomuudekseen usein pienet ja pörröiset eläimet näyttävät surullisina, vangittuina ja masentuneinakin aivan yhtä söpöiltä kuin vapaudessakin.

Itse olenkin kahlittujenkin eläinten suhteen aika kahjo ja varmasti kulkisin mielelläni leikkurit taskussa ja vapauttelisin Thaimaassakin ollessamme ihmisten vangitsemia eläimiä. Papukaijoja sekä apinoita häkeistä ynnä kettingeistä baaritiskien päistä ja niin edelleen. Niin pieniä kuin suuriakin. Mutta siihen en ole vielä ryhtynyt, sillä ajattelen, että olisin pian talvikotimme maassa itse häkissä, josta minua ei kukaan vapauta.

Viime kesänä olimme innoissamme, sillä järjestimme eläinten vapauteen valmentavia kursseja Jokilaaksossa siilien ja peltojäniksen poikasille. Hyvällä ja huonolla menestyksellä, joista kerron ehkä joskus lisää. Ja jokunen eläin valmennuksen ansiosta pääsikin luontoon, joka on vaaroja täynnä sekin. Mutta parempi elää ja kuolla vapaudessa kuin kärsiä ja surra vangittuna, on maailmassani oikea vaihtoehto.

Eläinten kuulumisesta vain ja ainoastaan vapauteen voisin ja pystyisin kirjoittamaan kirjan, vaikka sitä tuskin koskaan teen. Mutta muuten tästä aiheesta, kun tämä nyt mieleen jäi, saatan tehdä vielä kunnon blogin, kun asiaa aikani mielessäni haudutan. Pikku eläinten kiusaaja minussakin elää, sillä päivikselle, minulla ja Niilo-koiralla on Lidlistä ostettu katiska ilman teräsverkkoa Jokilammissamme. Katiska on Niiloa varten, joka juoksee joka aamu ja ilta uimareissullamme katiskan luokse laiturille. Sinne loukkuun jääneitä kaloja Niilo tutkii ja saattaa nuolaistakin, jonka jälkeen ne pääsevät takaisin veteen minne kuuluvatkin.

Ei kommentteja: