Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. elokuuta 2016

Etätöitä autoa odotellessa

päivis: Kirjoitin viime viikolla Smartin kojetauluun ilmestyneestä moottorin merkkivalosta. Vian syy löytyi seuraavana päivänä Vehossa käydessä, mutta autoon piti tilata uusi osa Saksasta. Tänään sitten palasin pikahuoltoon, jotta osa saatiin asennettua. Pikahuolto tarkoittaa, että auton saa takaisin odottaessa.

Päätin hyödyntää odotusajan tekemällä töitä, mutta kerrankin sain suuni auki tiskillä käydessäni. Kerroin työntekoaikeistani ja minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Vehon asiakastyötiloihin. Yhden tai kahden nanosekunnin ajan mietin, että kyllä minulle kelpaavat nämä uuden Mersu-Vehon asiakassohvat alakerrassakin, mutta sitten ajattelin, että mikä ettei.


Vehon asiakastoimisto oli avara ja mukavan valoisa.
Vehossa on keksitty hienosti tehdä uuteen toimitaloon tiloja, joissa ajokkejaan odottelevat Mersu-miehet ja -naiset voivat hyödyntää odotusajan töitä tehden. Minä, Smart-nainen, pääsin siis hyödyntämään tuota samaa mahdollisuutta. Ja palvelu pelasi muutenkin. Kysyttiin, haluanko kahvia. Mikä ettei. Kuppi kuumaa tuotiin pöytään. Langaton verkkokin löytyi. Tarjottu työhuone oli niin suuri ja hyvin varusteltu, että olisin vaikka pienellä porukalla voinut pitää siellä aamuisen palaverin.

Olen monet kerrat kirjoittanut etätöistä. Ja olen myös tehnyt niitä melko paljon. Olen tehnyt etätöitä kotona, meren rannalla, kahviloissa, ravintoloissa, lentokoneissa, junissa ja matkailuautossa. Yllättäen parhaat etätyörupeamat olen tehnyt kuitenkin linja-autoissa. Erityisen hyvin työnteko sujui Onni Bussin pehmeillä penkeillä. Se on sikäli kummallista. Muistan, miten joskus en mielelläni edes lukenut auton kyydissä ollessani.

Veho tosiaan on hyvin ajan hermolla varustaessaan liikerakennuksensa asiakkaita palvelevilla toimistohuoneilla. Huoneita näytti olevan useampiakin, hieman eri tavoin varusteltuja. Minä olin päivän ensimmäinen etätyöntekijä, joten sain haltuuni luultavasti paikan tilavimman huoneen.

Samanlaisia työpisteitä voisivat perustaa myös pankkeihin. Viimeksi, kun odotin vuoroani pankin tiskille, aikaa kului tunti. Siinä olisi hyvinkin tehnyt samalla töitä, vaikka töiden jälkeen pankkiin meninkin. Terveyskeskusten lääkäri- ja labrajonoista kuulee usein. Niissäkin siis olisi etätyöntekoon hyvin aikaa, mutta ainakaan kaikki potentiaaliset tekijät eivät ehkä ole riittävän hyvässä kunnossa, joten tuon ehdotuksen voi suoralta kädeltä heivata.

Ei kommentteja: