Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 31. joulukuuta 2015

Rakkauskin on diagnosoitu sairaudeksi

päivis: Tänä aamuna luimme taas Hesaria sängyssä. Kun ei ollut töihin lähtöä, lukuhetki ei ollut niin varhainen kuin työaamuina. Sarjakuvasivulta saimme mukavan keskustelunaiheen, kun Kamala luonto -sarjakuvassa viitattiin eläinten rakkauteen. Kysyin Jormalta, osaavatkohan pihassamme viihtyvät kanit rakastaa.
Kamala luonto -sarjakuvassa puhuttiin rakkaudesta.
Jokilammilla viivähtää ja ainakin kerran myös pesi joutsenpariskunta. Joutsenet ovat tunnetusti uskollisia toisilleen koko elämänsä ajan. Mutta onko niiden yhteiselo rakkautta?

Mainittuja kaneja on lukematon määrä, mutta erityisesti olemme kyenneet seuraamaan yhtä mustaa ja kahta ruskeaa kania. Mustan, Mustiksen, oletamme olevan uros ja kaksi muuta ovat mielestämme sen heiloja. Kanit näyttävät olevan erottamattomia. Nuo kaksi ruskeaa ovat aina siellä missä mustakin - tai toisinpäin.

Jonkinlaista kiintymystä ne varmasti tuntevat. Rakkaudesta on vähän vaikea sanoa. Eivät taida ihmistenkään rakastumisasiat aina niin ymmärrettäviä ja yksinkertaisia olla. Innostuimme aamulla puhumaan enemmänkin omista tunteistamme ja siitä, kenet nimeämme omaan rakkauden ympyräämme. Keksin tuon termin itse, kun huomasin, että minun on hyvin helppo nimetä ne ihmiset, jotka siihen kuuluvat. Tosin ympyräni sisältö saattaisi jostain ulkopuolisesta olla aika yllättäväkin. Mutta sitä en nyt kuitenkaan ala tässä avata.

Tuo rakkaus tai rakkauden käsittäminen jäi päivän ajaksi pyörimään mieleeni. Piti taas vähän googlettaa. Jos haluaa ymmärtää rakkautta, ei ehkä kannata tehdä sitä, googlettamista nimittäin, sillä internetistä tuosta teemasta löytyy niin paljon asiaa, että vähemmästäkin pää menee sekaisin.

Rakkaudesta tai rakastumisesta esimerkiksi pää voi seota niin paljon, että rakkaus on jopa määritelty mielisairaudeksi. Maailman terveysjärjestö WHO on antanut rakkaudelle sairauskoodin F63,9. Tarkemmin kun noita sairauskoodeja tutkii, löytyy tieto, että F63-alkuiset koodit kertovat käytös- ja hillitsemishäiriöistä. Niitä ovat muun muassa himo pelata, polttaa taloja, näpistellä ja karvojen nyppiminen. Tuohon samaan sarjaan siis näytetään laskettavan myös rakastuminen.

Mutta ei hätää. Pahimmillaankin tauti kestää enintään puolitoista vuotta. Sitten helpottaa. Ainakin jos internetiä uskoo.
 

Ei kommentteja: