Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 7. marraskuuta 2014

Rescueyhdistys Kulkurit ry ja Salla Honkapää

jormas: Minulla oli aikoinaan Jesse-hevonen. Se ei ollut ravi- eikä ratsupolle, vaan huvihevonen, jonka kanssa tein syömämatkoja kesäisille niityille.  Sen ympärillä ja kanssa pyöri niin sanottuja hevostyttöjä, joista pari oli ylitse muiden. Toinen heistä oli Salla, josta pidin ja pidän paljon. Myös Jesse piti hänestä.

Vuosiin en kuullut Sallasta mitään, mutta nyt kun Kansalaisareena etsii vuoden vapaaehtoistekijää http://kansalaisareena.fi/menumessut/vuoden-vapaaehtoinen-palkinto, on Salla kymmenen finalistin joukossa. Hieno nainen, jolle toivon kaikkea hyvää. Tässä pätkä hänestä muiden kirjoittamana:

"Salla Honkapää on ponnekas ja periksiantamaton todiste siitä, että tahtotilalla, ratkaisukeskeisellä toimintaotteella ja yhteistyöllä on mahdollista saada valtavasti hyvää aikaan. Reilussa kahdessa vuodessa Rescueyhdistys Kulkurit ry on Sallan luotsaamana noussut yhdeksi varteenotettavimmista alan toimijoista. Salla kuuluu vuonna 2012 syntyneen yhdistyksen perustajajäseniin. Vapaaehtoisessa eläinsuojelutyössä hän on vaikuttanut vuodesta 2005 lähtien, keskittyen tuolloin Virossa tapahtuneeseen kodittomien eläinten auttamiseen.

Omalla innostavalla esimerkillään Salla on näyttänyt suuntaa ja mallia ja mahdollistanut toimintapuitteet yhä kasvavalle vapaaehtoisten joukolle, jotka haluavat auttaa Romanian kurjuudessa eläviä eläimiä ja niitä suojelevia ihmisiä. Vapaaehtoistyö kehittyvässä maassa, jossa eläinsuojelukulttuuri painottuu väkivaltaan ja rääkkäämiseen, on vaativaa ja henkisesti äärimmäisen raskasta. Tämän vuoksi hän myös ymmärtää olla tukena yhdistyksen aktiivitoimijoille kannustaessaan heitä omissa vapaaehtoistöissään.

Salla tietää, ettei maailmaa pelasteta koira kerrallaan, vaan asioihin on saatava kestävä muutos. Tämä filosofia edellä, järkeä ja tunnetta sopivasti yhdistellen, verkostoituneena persoonana Salla venyy niin käytännön tason eläinsuojelutoimiin kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisenkin keinoihin. WHO:n suosittama ratkaisu kestävään katukoirapopulaatioiden hallintaan ovat steriloinnit, mitä Salla on yhdistyksessä ajanut menestyksekkäästi eteenpäin.

Hän on mukana eläinsuojelutyössä joka solullaan. Romanian koirien tilanteen parantamisen ohella Salla kantaa huolta ja vastuuta suomalaisista kodittomista kissoista jalkautuen kaiken muun ohella auttamaan myös niitä. Kunnioitettava piirre Sallassa on se, ettei hän tuo itseään esille tai tavoittele oman sädekehänsä kiillottamista, vaan toimii aina eläinsuojelutyö ykkössijalla. Hän on merkittävässä roolissa tehdessämme  maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille vapaaehtoistyön kautta."

2 kommenttia:

Titi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Salla H kirjoitti...

Nyt vasta satuin tähän blogikirjoitukseen törmäämään.
Kiitos hyvistä Jesse- ja muistakin muistoista.

Ihanaa Joulun aikaa teille!