"Huomio Tuusulassa Firan uimamontulla koiriaan, lapsiaan ja joskus itseäänkin uittaneet! Montulla tänä kesänä vierailleet lienevät huomanneet pohjavesimontun vedenpinnan laskeneen toista metriä jo alkukesästä ja laskun edelleen jatkuneen siten, että tuosta ennen kirkasvetisestä keitaasta jäljellä enää pieni vihreän ruskea mutalammikko! Kuulin 2vk sitten vantaalaiselta vizzlanartun omistajalta, jonka nimeä en kysellyt, että montusta on haettu traktorin vetämättä isolla tankilla vettä pois suuria määriä. Kun traktorimieheltä oli kyselty lupia veden ottoon, oli ilmoittanut ostaneensa veden kunnalta ja vettä käytettävän asfaltointitöiden yhteydessä tietyömailla. Vantaalaiset luulleet kaupungin myyneen rahapulassaan uimavedetkin, kun eivät muistaneet ko alueen olevan Tuusulan puolella. Surivat tyhjenemässä olevaa monttua ja kokivat keinottomuutta tilanteen vuoksi. Toivoivat, että jotain voisi vielä tehdä montun pelastamiseksi.
Laitoin Firan tilanteesta kyselyn Tuusulan kunnan ympäristöosastolle luonnon pohjavesistä vastaavalla Tuuli Valjakkalalle. Pyysin selvitystä siihen, mihin toimenpiteisiin kunta aikoo ryhtyä kuivumassa olevan Firan montun pelastamiseksi. Valjakkalan mukaan kunta ei ole myynyt Firan pohjavettä kenellekään eikä kunta tai Ely-keskuskaan ole myöntänyt lupaa veden ottoon sieltä. Tekivät kunnasta myös selvityskäynnin Firan montulle. Eivät pysty tekemään enempää ennen kuin saavat lisätietoa Firan montusta tapahtuneesta luvattomasta veden otosta. Minulla noita tietoja ei ole, koska en ole itse sattunut veden ottoa näkemään, mutta kuulemma monet vantaalaiset koiralliset Firan vakikävijät traktorimiehen nähneet. Minulle traktorimiehestä ja veden otosta kertoi nuoren Unkarin vizlan omistajapariskunta FIralla. Sittemmin en ole heitä sattunut tapaamaan ja nimistään minulla ei ole tietoa.
Haloo nyt vantaalaiset, jotka tuntevat tuon nuoren vizzlanartun omistajat tai muuten tietävät kuka traktorikuski käynyt Firaa tyhjentämässä. Nyt tarvittaisiin tietoa ko miehen henkilöllisyydestä ja traktorin rekisterinumerosta. Ilmoittakaa tietonne Tuusulan kuntaan, e-mail tuuli.valjakkala@tuusula.fi , jotta kunta voi ryhtyä jatkotoimiin ja käynnistää tutkinnan epäillyn ympäristörikoksen takia. Tavoitteena on luvattoman veden oton lopetus Firan montusta ja jäljellä olevan vesivarannon pelastaminen virkistyskäytön jatkamisen mahdollistamiseksi. Jakakaa mielellään tietoa tästä eteenpäin muille Firan kävijöille. Kiitokset."

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti