Odottavan aika on pitkä

päivis: Pakko on jatkaa vielä maanantaisesta hiustenleikkuustani koiratrimmerillä. Viittasin jo silloin mahdolliseen hiustenleikkuu-addiktiin, joka minulle kenties on kehkeytynyt. Muistan miten kerran Thaimaan-kodissa ollessani sain päähäni lyhentää hiuksiani. Kun käsillä ei ollut muita kuin pienet askartelusakset, leikkasin niillä. Ei muka ollut aikaa hankkia ensin paremmin hiusten leikkuuseen soveltuvia saksia.

Hiusten leikkuuhan on myös muotoilua. Tekemistäni filosofoidessani muistin, että joskus lukiossa ollessani ajattelin ryhtyä kuvanveistäjäksi. Ehkä tuo toteutumaton toive toteutuu nyt tarpeena muokata omia hiuksia.

Näyttää jo pitemmältä kuin kaksi päivää sitten.

Täytyy tunnustaa, että vaikka en suoranaisesti kadukaan tekemistäni, niin toiste en noin lyhyiksi hiuksiani enää ajele. Tosissani pohdin nyt, minkä verran hiukset ennättävät kasvaa ennen kuin menen takaisin työpaikalle. Jos puheet hiusten kasvunopeudesta pitävät paikkansa, niiden pitäisi olla H-hetkellä noin kahden sentin mittaiset. Ovat silloin kyllä edelleen aika lyhyet. Pitää siis vain kerätä rohkeutta kohdata alta kulmain tuijotukset ja huvittuneet kommentit.

Hiusten leikkaaminen 13 millin mittaisiksi ei oikeuta erakoitumaan. Piti käydä kaupassa. Pelkäsin joutuvani laittamaan päähäni jonkin huivivirityksen, joka saisi minut näyttämään kemoterapiassa olleelta. Ilman päähinettä näyttäisin puolestaan lesbolta, keskitysleirin vanginvartijalta tai entisajan mielisairaalan potilaalta. Onneksi löysin vanhan Adidaksen lierihattuni, joka näytti kai enemmänkin siltä, että halusin suojata pääni välttyäkseni liialta auringon porotukselta.

Mutta kunhan hiukset tästä kasvavat ja jos lyhyet hiukset näyttävät hyvälle, yritän etsiä käsiini trimmerin, joka ei leikkaa hiuksia kahta ja puolta tai kolmea senttiä lyhyemmiksi. Muuten pitää palata saksikantaan.