Toivoa on

jormas: Pikkuisen on toivoa, että istun vielä päiviksen kanssa jonakin päivänä grillaamassa jotakin lihaisaa, koska hän kirjoitti, että melkein teki mieli karjalanpaistia.

Niilo tosiaan nuoruuden ja vähän muunkin innossa aikoinaan otti ja lähti pitkin luonto-/kuntopolkua Jokilaaksossa eikä mikään kutsuhuuto tai karjunta saanut sitä kääntymään takaisin. Löytyi kuitenkin sen jonkin meiltä ihmisiltä arvoitukseksi jääneen mielenkiintoisen hajun kimpusta polun varrelta.

Jotenkin minusta tuntui kohtuuttomalta, että siitä hyvästä se olisi menettänyt eliniäksi vapauden. Niinpä systemaattisesti olen opettanut sitä koirapuistossa tulemaan luokseni kutsusta ja viime talvena Jokilampiemme jäällä harjoittelimme jo vapaana olemista. Talvi ja jää varsinkin on parempi maasto, koska niillä on vähemmän tuoksuja, jotka saavat Niilon pään pyörälle ja korvat kaikelle kuuroiksi.

Mutta koirana se on hieno, kuten varmasti lähes jokaisen oma koira. Niilostahan minun on vain neljäsosa. Ositusta tai muuta jakoa ei ole tarvinnut tehdä, joten oletan, että en omista esimerkiksi yhtä tassua, toista korvaa enkä silmää lainkaan, vaan koko osaomistuskoira Niilosta osuuden kaikesta.

Oli sinällään mielenkiintoista Itä-Suomessa matkatessamme, että tiet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin väylät esimerkiksi Kivikylästä pohjoiseen. Oletan tämän johtuvan venäläisestä rekkaliikenteestä ja kyseisen maan turisteista, jotka kaikista ulkomaista tekivät juuri Suomeen eniten matkoja.

Mutta sekin muuttuu, jos ei aikanani niin sen jälkeen. Sillä kun Baltian maat saavat pakkansa kuntoon, niin miksi venäläiset, Länsi-Eurooppaan menevät rekat ajaisivat lauttamatkan kautta eteläisen Suomen läpi? Ja miksi tulla Suomeen ostoksille, kun Virosta saa kaiken saman? Toistaiseksi ainakin luonnon ja luonnonläheisen majoittautumisen vuoksi, jota sitäkin on Itä-Suomessa tarjolla enemmän kuin muualla Suomessa ehkä Lappia lukuunottamatta.

Mutta kun ihminen ahneuksissaan alkaa yhä enemmän hamuta Lappimme maassa olevia rikkauksia, tulee nekin roudata  jonnekin jollakin. Suuntautuuko rahtiliikenne pohjoiseen ja sieltä Jäämeren laivaväylillä vai kumi- ja rautapyörillä läpi Suomen? Jos olisi hyväksi, että läpi Suomen, voi olla, että olisi jo pitänyt aloittaa liikennetunnelin tekeminen Viroon. Jos näin ei tehdä, ei reitti etelään kulje ainakaan Suomen läpi, vaan ehkä pitkin Venäjää tai läpi Ruotsin ja Tanskansalmen siltojen. Jonne sinnekin on tunneli vähintään suunnitelmissa. Se tietysti on oma lukunsa, onko se hyväksi vai pahaksi maallemme.

Ja tämän kaiken turhuuden keskellä istuu kuvainnollisesti Lapin erakko Sevettijärven rannalla puoli vuosisataa ja ylikin. Ja pohtii, että minne menen, kun aika jättää tai minä jätän ajan?

Nykyisellä tietämyksellä käärinliinoissa ei ole tulevaisuudessakaan taskuja ja kaikki kerätty maallinen mammona jää tänne sukulaisen tapeltavaksi. Mukana saattaa lähteä sinne jonnekin kuitenkin kaikki se, joka on tullut kerättyä Aatamin nahkapuvun sisään. Sanoisinko henkinen pääoma kateuksineen, kaunoineen, rakkauksineen, anteeksiantoineen ja anteeksiantamattomuuksineen.

Joten elämänsä kannon nokassa istuneella erakolla saattaa olla tulevassa elämässä ja elossa, jos sellainen on, enemmän alkupääomaa kuin meillä, jotka harakan tapaan lennämme kaiken kiiltävän, mutta myös juorujen ja pahansuopaisuuden perässä.