Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kevätmantra

päivis: Olen taas tänäkin keväänä ennättänyt jo moneen kertaan hokea mielessäni kevätmantraani, vanhaa kansanlorua:
"Kaks on kaunista kesässä
lehti puussa
ruoho maassa
tuomen kukka kolmantena"

Tuomen tuoksun tunsin äsken käyttäessäni Niiloa iltatoimilla. Sillalla tuntui selvästi tuomen tuoksu. Kun katselin ympärilleni, huomasin, että joen rannassa pensaan kokoiset tuomet olivat alkaneet kukkia. Tuoksu kantaa kauas. Jos sitä jatkuisi koko kesän tai vaikka kuukaudenkin, tuoksu ei varmasti olisi niin tyrmäävä. Mutta kun se kestää vain jonkun tovin, sitä aina odottaa ja haikailee sitten sen perään, kun kukat kuihtuvat.

Onkohan kukaan keksinyt kehittää tuomen tuoksuista parfyymiä? Kävisi taatusti kaupaksi pyykinpesuaineissa, deodoranteissa, tuulilasin pesunesteessä, Wunder-Baumeissa tai saippuassa.

Samoin valkovuokkojen kukinta kestää juuri sopivan lyhyen aikaa. Ne alkoivat kukkia, kun tulimme Thaimaasta toukokuun alussa. Vielä kukkivat, mutta ehkä eivät enää ensi viikolla. Niidenkin aika on riittävä, jotta niitä taas innolla odottaa seuraavana keväänä.

Seuraava valkoinen kukkija on varmaan kielo. Sen lehdet ovat jo nousseet maasta. Kauan ei mene, kun kielotkin taas kukkivat.
Vaikka lupiini on vihattu vieraslaji, odotan joka kesä senkin ilmestymistä teiden
varsilla yhtä innokkaana. Yritän aina bongata harvinaisen värisiä lupiineja.

Ei kommentteja: