Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tennistä, askeleita ja kakkukahveja

jormas: Tänään oli ajatuksena pelata aamulla tennistä "melkein maisterin" kanssa. Ensimmäistä erää ehdimme puoleen väliin, kun roiskaisi oikein kunnolla vettä taivaalta. Sade pelasti minut nöyryyttävältä tappiolta, joihin tosin olen kaiman kanssa jo tottunut. Vaikka en ehkä pelillisesti ole häntä juurikaan perässä, puuttuu minulta voittamisen vimma ja toisaalta en myöskään vihaa häviämistä.
Kyseinen pelipaikkamme on osa isompaa urheilukeskusta, jossa ainakin tenniskenttä on maksutta kaikkien käytettävissä. Vieressä on muun muassa aivan kelvollisesti hoidettu uima-allas, joka sen sijaan maksaa 40 bahtia, siis 1 euron paikkeilla.

Niin tai näin, sade antoi oivan syyn siirtyä moottoripyörän päälle ja Lumpinin saunan löylyihin. Sauna on oikein hyvälöylyinen ruotsalaisine Tylo-kiukaineen. Jos jossakin olisi kannattanut käyttää asiantuntijoita, olisi se ehkä ollut saunan suunnittelukonsepti pesutiloineen. Kuvaava esimerkki hakusassa olevasta osaamisesta on, että talossa on myös höyrysauna, joka on vain naisille. Perinteinen sauna on siis vain miehille.


Lumpini sinällään on hieno condo-kokonaisuus, jossa taitaa olla kakkosvaiheen jälkeen asuntoja varmasti parituhatta. Viereisen kuvan olen ottanut 32 kerroksisen Lumpini-talon katolla olevalta oleskelu- ja baaritiloista. Näköala ei tästä enää juurikaan Jomtien rannikolla parane.

Kun lähdin Sininauhasäätiöstä eläkkeelle 16.5.2013, oli ostettava omat tekniset härvelit, niiden joukossa älypuhelin. Valinta oli tällä kertaa Samsung S 4, joka onkin osoittautunut minulle parhaaksi laitteeksi kautta aikojen. Aina uusia ominaisuuksia on löytynyt tähän päivään saakka ja varmasti löytyy eteenpäinkin, sillä loppua ei ole näköpiirissä. Ominaisuuksien joukossa on askelmittari, jonka nollasin yllä mainittuna eläkepäivänä. Olin päättänyt itseni lisäksi hemmotella päivistä kakkukahveille, kun olen talsinut kyseisen mittarin mukaan miljoona askelta. Tänään se on tehty. Tarkalleen on mittarissa 10002586 askelta ja kakkukahvien aika.

Ei kommentteja: