Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 13. kesäkuuta 2013

Sälää sieltä täältä

jormas: Tänään kävimme katsomassa Duokotia, sillä se oli saanut vihdoin loput lattiapäällysteet, keittiökaapistot ynnä tiskipöydän ja vähän muutakin. Kinnusen Erkki ja Ekidea Oy olivat tehneet oikein hyvää työtä.

Sitten kävimme Hyvinkään Asuntomessualueella katsomassa, joko näyttelypaikkamme oli saanut pintamateriaalin. Se tarkoittaa tontin saattamista siihen tilaan, johon voimme laittaa Merikontiikodin. Vaan eipä ollut, joka on oikeastaan oikein hyvä meillekin, sillä emme itse asiassa olisi vielä valmiitakaan messuille.

Olemme myös saaneet kommentin toissapäivän kirjoitukseen, jossa sanoin mielipiteitäni kristillisistä toimijoista, jotka eivät niin sanotusti tunnusta väriä. Aiheesta voisin olla kiinnostunut jatkamaankin, mutta  pitäisi saada lisää mielipiteitä. Jos tuntuu vaikealta kirjoittaa niitä tänne, niin voihan niitä laittaa meille sähköpostillakin. Niitä emme varsinkaan nimellä tai muuten tunnistettavasti missään tapauksessa julkaise.

Tänään olimme myös juhlimassa, sillä naapuriimme on kiviaines- ja multatehtaan lisäksi avattu asfalttitehdas. Oli oikein mukavaa. Osallistujia korpeen oli tullut kokousteltan täydeltä, joka on aikamoinen saavutus. Nimittäin saada 250 osallistujaa paikkaan, joka on kaukana kaikesta muusta paitsi maaseudusta, on aikamoinen saavutus. Siihen tarvitaan muutakin kuin ilmaista viinaa. Teimme myös juhliin liittyen mielenkiintoisen rengasmatkan Kehäradan työmailla, joka avasikin aivan uuden ikkunan rataan. Se on aikamoinen työmaa, jossa 100 miljoonaan euroa ei riitä edes maanrakennustöihin.

1 kommentti:

Ramiiro kirjoitti...

Veikkaan Jormas, ettei aihe isommin kiinnosta tuttavapiiriämme. Tietty olisi hyvä, jos muutkin kommaisi aiheeseen, niin saisi niitä eri näkökulmia ja mielipiteitä aiheesta.

Tv. Rami