Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Jokilaakso

jormas: On pidellyt kelejä, sanoisin. Lapissa mitattiin koko historian korkein lämpötila, joka taisi olla Euroopan korkein. Joka tapauksessa yli 30 astetta. Inarinjärven vesikin oli kymmenen astetta yli normaalin eli 16. Joten aika viluista vesi Lapin perukoilla on tähän aikaan
Inarinjärvi hiekkarantoineen on yksi kauneimmista järvistä missä olen käynyt. Sen pohjoispuolta tai olisiko luode kulkee hieno reitti Norjan puolelle Kirkkoniemeen.¨

Myös Jokilaaksossa on alkukesä kauneimmillaan. On oikein hienoa pulahdella oman mielen oikkujen mukaan Jokilampiin tai Pikkulampeen uimaan. Pikkulampi on niin lähdepitoinen, että vesi on siellä aina pari, kolme astetta  kylmempää kuin muualla, mutta sekin on kavunnut jo iltapäivällä yli 20 asteen.

Puuhastelukaan ei Jokilaaksossa lopu ja hyvä niin. Olemme pitäneet ohjenuorana, että mitään ei ole pakko tehdä silloin, kun ei huvita. Se on ollut ainakin itselle oiva oivallus.

Kasvihuone on minulle varsinainen korvien välin lepuutuspaikka, mutta kyllä sielu lepää monessa muussakin Jokilaakson sopukassa. Tänään teimme myös investoinnin ja ostimme klapikoneen. Oikein kunnollisen, sanoisin. Iltapäivän ratkoksi kokosin sen ja testasinkin, tietty. Kertakaikkisen oiva peli ja siihen saattoi puiden pilkkomiset päättyä.
Puita tarvitaankin, sillä Duokotia on tarkoitus lämmintää talvisin ehkäpä pääasiassa puilla, vaikka muitakin lämmönlähteitä on.

Nurmikonleikkuu on joka viikkoinen jobi ja se  käykin varmasti tunnin, parin kävelylenkistä. Päivän ohjelmaan kuului myös kumiveneen kunnon tarkastusta, josko laittaisimme sen vesille lähipäivinä.

Ja saimmepa päiviksen kanssa aikaiseksi 5000 euron avustushekemuksen Hyvinkään asuntomessujen kulujen peittämiseksi. Merikonttikodin osalta nostan hattua Järvenpään Mestariasunnoille ja Mestaritoiminnoille, sillä ne ovat projektissa ainoita, jotka ovat olleet linjakkaasta alusta saakka yhdistyksemme kanssa. Toki moni muukin ansaitsee kiitoksen, etunenässä lvi:stä vastaava Timo Lind. Samarian miehistä Heikki Nordfors on ollut mies vailla vertaa. Mutta paljon on vielä tehtävää ennen kuin olemme messuilla, jotan onneakin matkaan tarvitaan.

Ei kommentteja: