Luu ei kelpaa koiralle

päivis: Hain Niilolle Mustista ja Mirristä pakastettuja naudan luita. Luut kun kuulemma ovat hyväksi koiralle. Estävät muun muassa hammaskiven syntyä. Sitähän Niilolta on jo kertaalleen poistettu, vaikka on vielä nuori koira.

En ole ennen moista nähnyt: luu ei kelvannut koiralle. Se kävi vain haistelemassa sitä muutaman kerran ja ehkä nuolaisi, mutta siinä kaikki. Olen kuvitellut, että koira suorastaan kuolaa jo luun nähdessään, mutta kuonokosketuskaan ei saanut sen makuhermoja hyrisemään. Luu jää pihaan odottamaan, jos siihen vaikka tulee uusia, houkuttelevampia tuoksuja. Kaksi koira-asiantuntijaa on vakuuttanut minulle, että siinä ei käy kuinkaan, vaikka luu lojuu pihalla.

Luu ei ollut Niilon mielestä kummoinenkaan herkku.

Tänään Niilo yllätti toisellakin tavalla. Mehän olemme nyt aloittaneet remmiräyhä ja arkatassu -kurssin, koska Niilon on arka ja ehkä sitä peittääkseen käyttäytyy usein uhkaavasti (haukkuu ja yrittää hyökätä kohti) vieraita koiria ja kulkijoita kohtaan.

Nyt se kuitenkin oli kuin unelmakoira odottaessaan kun me söimme pizzat pizzerian ulkoterassilla. Niilo oli muutaman metrin päässä remmissä pienen nurmikon keskellä olevaan puuhun kiinnitettynä. Vierestä sai kulkea vaikka ketä ja jopa kosketusetäisyydelle sai tulla nainen lastenrattaiden kanssa. Luonnollisesti nainen sai myös rapsutella Niiloa. Niilo oli vain muina miehinä, ikään kuin se kävisi päivittäin odottelemassa, kun perhe syö ulkona.