Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Thaimaassa ruoka on aina läsnä

päivis: Thaimaassa ruoka ja ruokakulttuuri ovat aina ja kaikkialla läsnä. Tai näin on ainakin tiheästi asutuilla paikoilla, kuten Pattayalla ja tietysti sen kupeessa Jomtienilla, jossa me asumme. Vaikka mihin suuntaan täällä päätään kääntää, näkee ihan varmasti jonkun ruokaravintolan, pienemmän ruokakojun tai kärryistään lämmintä ruokaa tai hedelmiä myyvän kauppiaan.

Oma lukunsa ovat tarjottimien kanssa kulkevat myyjät, joita näkee varsinkin rannoilla. Osalla on suurelle tarjottimelle ladattuna moneen kerrokseen friteerattuja meren eläviä, kevätrullia ja ties mitä. Siinä kylmä- ja kuumaketjuista tarkka suomalainen kyllä joutuu miettimään kahdesti, minkä pöpön niistä saa, jos syö. Useimmat kyllä selviävät ilman ongelmia. Näin olen päätellyt.


Tässä syntyy kadun reunalla sujuvasti jotain salaattia. Aineksina
näyttäisi olevan kaalia, tomaattia ja chiliä, ehkä jotain muutakin.
Me syömme hedelmiä joka päivä ja huomattavasti enemmän kuin kotimaassa. Hedelmien halpuus ei ole ainut syy. Suurin syy on varmaan siinä, että niitä tosiaan on kaikkialla tarjolla ja niitä lähestulkoon tuputetaan ostettaviksi. Tuputtaminen on kuitenkin varsin leppoisaa. Kertaakaan en Thaimaassa ole törmännyt aggressiiviseen kaupankäyntiin. Joskus räätäliliikkeiden edustalla myyjät tosin saattavat tuppautua turhan lähelle.

Täällä näkee varsinkin toreilla ja suuremmissa elintarvikeliikkeissä hedelmiä, joita en muista Suomessa koskaan nähneeni. Olemme joitakin oudompia joskus maistelleet, mutta mieltymys on kuitenkin jäänyt varsin pieneen hedelmävalikoimaan. Oma suosikkini on papaija ja seuraavana ehkä ananas. Ananaksiakin on useita eri laatuja. En niitä mitenkään tunnista, mutta kerran lähitorin myyjä hieman valisti kahdesta eri ananaslajista ja silloin saattoi huomata niiden jonkinlaisen makueron.

Dragonfruit on yksi suosikeistani. Sillä on joku muukin nimi ja olen niitä nähnyt välillä Suomessakin. Hinta on kyllä kotimaassa aika huikea. Mangon syönnistä en ole juurikaan innostunut. Minusta siinä on hedelmänä hieman outo sivumaku, mutta mehuna se sen sijaan on aivan ihanaa.

Me usein rannalla tilaamme mixfruitin ja siihen tulee silloin yksi pilkottu banaani, papaijaa, vesimelonia ja ananasta. Lautasen reunalla on vielä usein puolikas lime, jonka mehun voi puristaa hedelmien päälle. Se sopii minusta niille oikein hyvin.

Ei kommentteja: