jormas: AIkoinaan keittelin paljonkin pontikkaa. En koskaan myytäväksi, vaan omaksi ja kavereiden iloksi. Pääsääntöisesti teimme sitä niin sanotusta kolmen päivän pikakiljusta, johon aineet ostettiin korvauspäivänä. Työttömyyskorvausten juonti normaalikaavalla kesti sopivasti kolme päivää, jos oli tarkkana ja sen jälkeen olikin hyvä siirtyä keittopuuhiin.
Vakiopaikka oli Korpintiellä, omakotitalomme yläkerran keittiössä. Korpintietä pitkin sinällään kulki monikin, heidän joukossaan myös yksi poliisimies, joka työmatkoillaan poikkesi silloin tällöin kylässäkin. Yleensä iltavuorosta tullessaan, jos keittiössäni paloi valot, hän tiesi, että pontikkaa keitetään.
 |
Nykyisillä vehkeillä on helppo tehdä
prosenttipitoisia juotavia itsekin |
Eräätkin kerran hän sammutti vehkeet, kun olimme sammuneet tuotoksia maisteltuamme tehtaan viereen. Kerran poliisisedältä sitten pinna katkesi tai muuten vaan tuli mitta täyteen. Hän sanoi tomerana, että kuules jormas. Jos kerran vielä joudun ottamaan vehkeet pois päältä, niin teen samalla myös ilmoituksen keittopuuhistanne. Tähän loihin lausumaan, että voi toki, ymmärrän sen hyvin. Mutta ymmärrätkö sinä, että jos lainkuuliaisiksi tässä asiassa ryhdytään, olen mielelläni jobissa mukana. Hän kysyi, että mitä tarkoitat? Vastasin, että silloinhan minun on kuulusteluissa luonnollisesti sanottava, että olet sammutellut pannuja monta vuotta ja myös silloin tällöin maistellut juomiakin sekä ottanut eväspullonkin matkaan, kun on siltä tuntunut. Ja homma jatkui entisellään vielä vuosia, kunnes muutin pois Tuusulasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti