Veneilemässä Tuusulanjärvellä

päivis: Säätiedotus ei taaskaan mennyt ihan nappiin, mutta päätimme silti toteuttaa lauantaisuunnitelmamme. Pakkasimme ilmatäytteisen kanoottimme, viisiheppaisen perämoottorin ja kelluntaliivit Suzukin kyytiin ja ajoimme Tuusulanjärven rannalle ns. Hankkijan rantaan. Tai ennen veneen pakkaamista auton kyytiin se piti tyhjentää ilmoista ja taitella kasaan. Rannalla kaikki tehtiin taas toisin päin. Homma ei ole suuren suuri, vaikka se saattaa siltä tuntuakin.

Järvellä kävi jonkinmoinen tuuli ja oli siinä ja siinä, ettei satanut. Tiedotteen mukaan piti paistaa kirkkaalta taivaalta. Emme ole aikaisemmin ajelleet perämoottorin kanssa, jotan se oli samalla eräänlainen neitsytmatka. Kone lähti helposti käyntiin ja paatti vei meidät nopeasti vastarannan ja Krapihovin suuntaan. Sieltä ohi Sarvikallion ja Halosenniemen kautta kohti Järvenpäätä.

Järvenpään Vanhankylänniemessä oli meneillään Puisto-Blues, mutta tyydyimme vain kurvaamaan rannan kautta takaisin järvelle. Aallot olivat suuremmat kuin järven itälaidalla.

Järvenpäässä bongasimme vesitasolentokoneen ja tuumasimme, että siellähän se härveli, josta Keskari tai joku muu paikallinen lehti taannoin kirjoitteli, näkyy olevan parkissa. Vaan mitäpä huomasimme takaisin palatessamme: kirkon rannan naapurissa laiturissa liplatti vesitaso. Ajelimme vielä Tuusulanjoen alkupäähän ja takaisin palatessamme huomasimme, yllätys yllätys, kolmannen vesitason. Siis kolme vesitasoa varsin vaatimattoman kokoisella järvellä!

Vesitasoja bongailemassa Tuusulanjärvellä. Tässä nro 2.

Pitäisiköhän tästä päätellä, että kohta vähän jokaisella pitää olla oma vesitaso, että on henkilökohtainen kilpavarustelu kohdallaan? Vai ihanko on vain sattumaa? Toivotaan etteivät törmää toisiinsa ja että veneilijät, joita nytkin järvellä oli muitakin lisäksemme, voivat jatkossakin kellua laineilla pelkäämättä, että sattuvat lentokoneiden kiitoradalle. Olisihan se tietysti komea otsikko, jos Keskari voisi kirjoittaa, että "Vesitaso törmäsi kirkkoveneeseen".