Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 17. toukokuuta 2012

Luonto on.....

jormas: Suomen luonto on todella aivan uskomattoman k aunis. Ikään kuin siinä korostuisi kaikki neljä vuodenaikaa. Syksyllä tai oikeastaan pitkin kesää muttolinnut tekevät lähtöä kaukaisiin tai vähemmän kaukaisiin maihin. Kouluaikoina muistan minulle opetetun, että osa variksista on esimerkiksi muuttolintuja, joiden muuttomatka suuntautuu Etelä-Ruotsiin. saman logiikan mukaan jotkut linnut lentävät talveksi vain rapakon yli Viroon, jota jotkut suomen kieltä osaamattomat sanovat Eestiksi. Syksyllä luonto kuitenkin asettuu suurelta osin myös nukkumaan monia eläimiä ja kasveja myöten. Sitten tulee talvi lumineen, joka peittää aleen kaiken. Myös ihmisten tekemät sotkut. Ja viimein saapuu kevät ja herättää luonon prinsessa Ruususen unesta. Keväällä kesä odotellessa on mukava eläinten lisäkai seurata Jokilaaksossa kasveja. Siellä ensimmäisenä kukkivat leskenlehdet, joiden jälkeen on valko- ja sinivuokkojen aika. nyt odottelemme kieloja ja voikukkia, joiden jälkeen erilaiset kasvit kukkineen täyttävät luonnonniittymme.

Ei kommentteja: