Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulutarina 9. päivä

jormas: Jokilaakson Kanilandiassa on ollut eilisen jälkeen rauhallista, kun Niilo-koira siirtyi muutamaksi päiväksi kaupunkiasuntoonsa Mäkelänkadulle stressilomalle. Ykkösen ja Kakkosen sekä muunkin väen paimentaminen on sille nimittäin kovaa työtä ja silmiä ei voi ummistaa hetkeksikään. Niilo myös on hieman hämmentynyt ihmisten tyhmyydestä, kun ne tuntuvat ajattelevan, että koiran vuorokausi on ihmisten tapaan 24 tuntia. Vaan näinhän ei ole ja koira tarvitsee unta vuorokauden aikana paljon useammin kuin ihmiset. Ja kun ihmiset haluavat koirille saman vuorokausirytmin, niin se on sekoittanut usein koiran ja muidenkin kotieläinten rytmin niin, että lyhyttä ja kevyttä koiran unta ei juuri voi enää harrastaa. Käy niin, että kun uni tulee Niilon silmään, se nukkuu välillä syvää ihmisen unta ja monta mielenkiintoista havaintoa jää kokematta.

Kasvissyöjä kaukomailta
Muutenkin eläinkunta tuntuu nyt varsinkin joulun alla ihmettelevän ihmisten tyhmyyttä. Kanit Ykkönen ja Kolmonen eivät mitenkään tunnu ymmärtävän ihmisten hirveää hössäämistä ja kiirettä ja vaikka mitä nyt erityisesti joulun alla. Niiden silmin ja aivoilla ihminen käyttää ison osan elämästään aivan turhaan, sillä heidän maailmassaan ja viisaudessa tuntuu kaikki muu paitsi syöminen ja nukkuminen olevan turhaa. Kun ne nukkuvat ja heräävät vuorokaudessa monta kertaa, Ykkönen ja Kolmonen katselevat, että mitäs nyt syödään, niin sen jälkeen voikin mennä takaisin untenmaille. Nöin tuntuu olevan elämän laita myös lintujen ruokapöytien ympärillä.

Tosin Niilon ollessa vahtivuorossa, on Kanilandian henkilökunta sangen pian ymmärtänyt minne saakka eläinkunnan Niilo-boss Jokilaakossa juoksulankansa kanssa yltää. Siihen onkin sitten mielenkiintoista tulla metrin päähän venyttelemään ja ilkkumaan, että mikset Niilo tule tänne. Joten kyllä sitä taitaa eläintenkin maailmassa olla yhtä paljon turhaa kuin ihmisellä. Ei kuitenkaan samanlaista, sillä niiden elämässä ei ole vielä tullut maksuvälineeksi rahaa eikä luottokortteja saati sitten pankkeja.

Ei kommentteja: