Ehkä minäkin haaveilin joskus villeimpinä vuosina miljoonista ja ajattelin vaurauden tai peräti rikkauden tuovan onnea sekä hyvinvointia. Tämän tapaisesti jotkut, jotka ovat kaikkea muuta kuin tyhjätaskuja, perustelevat maallisen mammonan omistuksiaan. Toisaalta rikkaan kreikkalaisen laivanvarustajan tytär sanoi kerran naistenlehtien palstoilla, että kukaan ei ole itkenyt Cadillacin takapenkillä häntä enempää. Tänä päivänä uskon rahan autuaaksi tekevään voimaan vain siihen saakka, jos sitä ole arkipäivienkään hankintoihin.
Äitini lainasi eläessään ystäviltä ja naapureilta rahaa, joita minäkin kävin makselemassa takaisin isäni antamilla rahoilla. Äiti sanoi joskus syyksi, ettei hänellä ollut tarpeeksi rahaa, sillä rahapussin varsinainen täyttäjä oli isäni, vaikka muukin perhe työikäisenä kiikutti siihen osansa. Kun armeijan aliupseerin ja Elannon myyjän palkoilla ei syntymäkotini lisäksi herrojen tai narrien huoneita rakennettu, oli isällä silti aina rahaa. Syyksi hän sanoi, ettei pidä joka kerta ostaa mitä ajattelee tarvitsevansa, vaan ainoastaan sen mitä ilman ei tule toimeen. Mutta kun nuorena sain sukupuolitaudin ehkä kerran tai pari, niitä piti hoidattaa armeijan lisäksi Helsingissä Välskärin- tai Snelmanninkadulla, siihen isä ei koskaan edes lainannut rahaa. Vaan laittoi pyytämään kummisedältäni. Kyllä hävetti. Mutta ehkä se oli hänen tapansa kouluttaa minua valitsemaan tarkemmin peti- ja joskus sammalmätäskumppaneitakin.
Nykyisen, loivaliikkeisen elämäni eväiden antajista Morakot on tärkein. Hän on ymmärtämättään opettanut minua hyväksymään asioita, joille en voi mitään ja muuttaa voin vain suhtautumista niihin. Enkä kykene kehnolla kielitaidolla edes perustelemaan saati selittämään olettamaani muutoksen tarvetta. Niinpä painan ne rakkaudella sydämeni syviin lokeroihin ja vain hyväksyn tapahtuneen tai tapahtuvan.
Se kaikki on tehnyt minusta taipuisamman, vaikka särmääkin on eiliseen blogiini viitaten. Se kaikki on ilmennyt myös ruokatottumuksissani, joista Thaimaan maaseudun kasvikset ovat ottaneet osansa. Vaikka usein kiinalainen peruna, kalan, kanan, possun ja makkaran kanssa onkin pitänyt pintansa. Rehuja syödessäni tai niistä keitettyä juomaa nauttiessani ajattelen joskus venäläisiä naisia, joita oli kylässä kuollut kymmenkunta syötyään myrkyllisiä sieniä. Perustelut syömiselle oli, että samasta kohdasta kerättyjä on syöty vuosikaudet.
Tällä Thaimaan jaksolla ajaessamme PeeCeeX:llä aamuisin tapaamaan riisipeltojen keskelle vihaisia ankkoja ja heidän suloisia ankkarouvia, keräämme myös vesipinaatin varsia ja lehtiä. Niistä Tata keittää minulle aamujuoman. Nyt on inkiväärin lisäksi ohjelmaan tullut smaragdinvihreä yrttijuoma, jonka koostumusta yritin kysellä. Vastaus oli, että ne ovat kasviksia eikä hän tiedä muuta. Ja lisäsi, että naapurin rouva on elänyt vanhaksi, joka nauttii samaa juomaa päivittäin. Hän oli opettanut mitä voi laittaa sisäänsä ja mitä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti