Kuka ajattelee lukea tämän blogin, olisi hyvä lukea ensin tämän punaisen linkin alta Erään broilerin tarina. Voisi myös ajatella, että lihankin syöjänä minun pitäisi pitää ruuaksi kasvatettavien eläinten oloista suuta pienemmällä. Toisaalta voi ajatella, että juuri niitä syövien olisi hyvä elämöidä niidenkin puolesta tai ainakin vuoksi.
Innoituksen tämän kertaiseen aiheeseen sain eilisestä blogista, jossa mainitsin Suomen luonnossa lainsuojattomina elävät eläimet. Nimeltä mainitsin useampiakin vangittuinakin olevia eläinlajeja minkeistä supikoiriin. Joita ihmiset eivät tarhaa ja pidä pienissä hakeissä saadakseen ruokaa, vaan pelkästään turhuuttaan. Sillä kukaan ei kylmyyteen kuole, vaikkei kultaisten korvakorujen alustana ole ketusta, minkistä tai supista tehtyä kauluria.
Mainituilla eläimillä ei ole edes eläimen arvoa. Eikä sitä ole lyhyen elämänsä aikana tarinan broileritipullakaan. Sitäkin pohdin eilen aamulla, kun tuumin otanko aamiaislautaselle pihani ruskean kanan ruskean munan vai riisipelloilla elämäänsä viettävän valkoisen ankan valkoisen munan. Oikeastaan teen sen hyvillä mielin, sillä molemmila siivekkäillä on Suomeen verrattuna Thaimaassa osin ihmisten ansioista kelpo oltavat.
Joku viikko sitten pihastamme ruokaansa etsivä naapurin kanamamma sai pesässään valmiiksi kymmenen pikku tipua, jotka nyt kulkevat pitkin pihoja äitinsä vanavedessä. Niitä on mukava seurata, vaikka eivät käymälää osaakaan käyttää. Niitä käyttävät ainakin jollakin tavalla kissat ja koirat, mutta vapaina eläessään niilläkin se on välillä sinnepäin. Samoin on naapurin karjaeläimet, kun karjapaimen vie niitä aamulla laitumelle ja hakee illalla pois. Mennen tullen ne myös syövät kasvimaalämpäreeltämme kaiken mielestään ruuaksi kelpaavan. Vain basilika ei maistu. Joten muuta ihmisruokaa ei pihassamme sitten kasvakaan.
Vaikka meillä ei yhtään kissaa olekaan, on kuitenkin kolme. Ja kun äitikatti on antavaisella mielellä, mouruaa sitä itseään vonkaamassa toinen mokoma kollikissoja. Phatthalungissa on ihmisten kanssa tai myötävaikutuksella elävillä eläimillä paremmat oltavat kuin Suomessa, sillä heillä on vapautensa. Luulen, että mitään elävää ei ole tarkoitettu elämään kenenkään vankina. Tosin eihän ihminenkään aina osaa arvostaa vapauttaan kuin vasta sen menetettyään. Toisaalta tiedän ja tunsin heitäkin, jotka eivät mielestään pärjänneet ihmisarvoisesti muiden tekemien sääntöjen maailmassa kuin vankilassa. Sitä sanotaan laitostumiseksi. Joten jos ei kaikkeen, niin moneen tottuu ajan kanssa.
Kotipihassamme kissat jättävät kanat rauhaan pikku tipuista lähtien, mutta jahtaavat muita itseään pienempiä eläimiä joskus käärmeitä myöten. Pihan ainut naapurin kaikkea pelkäävä kulkijakoira, Securirydog-nimen jättää myös siipikarjan rauhaan. Mutta voi olla, että se on vienyt tilaisuuden tullen jonkun kissanpennun, sillä aikuiset kissat ovat sille niin karheina kuin kissa voi olla. Joten jos on peli raakaa ihmismaailmassa, niin sitä se on monella eläinlajillakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti