Sadekausi

Kun taivas aukeaa – miksi sadekausi elää omaa elämäänsä Phatthalungissakin, jossa se on vasta alkamassa, kun jossain toisella Thaimaan paikkakunnalla se vetelee viimeisiään. Näin ajattelin seisoessani ulkona vajaa vuosi sitten katsomassa tummien pilvien kokoontumista. 

Tropiikissa sateella on aivan oma äänensä ja voimansa. Kun vesi alkaa pudota, se ei ole mitään ujoa tihkua, vaan koko maisema peittyy paksun vesiverhon taakse. Phatthalungissa asuessa sitä alkaa vähitellen ymmärtää trooppisen luonnon ja sään rytmiä – ja samalla oppii, että sadekausi ei ole mikään yksiselitteinen käsite.  

​Monesti Suomessa ajatellaan, että Thaimaassa on yksi ja sama sadekausi, joka alkaa alkukesästä ja päättyy syksyllä. Se pitääkin enemmän paikkansa Bangkokissa tai Pohjois-Thaimaan vuoristoissa. Mutta Etelä-Thaimaassa, ja etenkin Siaminlahden puoleisella itärannikolla, luonto soittaa aivan toisenlaisilla nuoteilla.  

Sadekauden taustalla on mahtava monsuuni. Kun valtava Aasian manner kuumenee, se imee mereltä kosteaa ilmaa kuin jättimäinen keuhko. Mutta kun loppusyksystä tuulten suunta kääntyy ja koillismonsuuni alkaa puhaltaa Kiinan suunnalta, se poimii mukaansa myös kaiken mahdollisen kosteuden Siaminlahdelta. Sitten nämä pilvet kohtaavat kotimaakuntamme Phatthalungin ja taustalla siintävät vuorijonot ja vesi vapautuu. Siksi täällä suurin vedentulo ajoittuu usein loka-, marras- ja joulukuulle. Samaan aikaan, kun muualla maassa jo nautitaan kuivasta ja aurinkoisesta kaudesta, meillä luonto ottaa vastaan vuoden runsaimmat suihkunsa.  

​Sateessa on kuitenkin jotain puhdistavaa ja rauhoittavaa. Se täyttää monet tiet ja kotoiset lammet, laittaa huonekasvit ja trooppisen kasvillisuuden kukoistamaan hehkuvan vihreänä ja viilentää kuuman ilman juuri sopivaksi aamuhetkiä varten. Sateen ropinaa kuunnellessa ja lämmintä kahvikupillista kädessä pitäessä muistaa jälleen, miten hienolla tavalla luonto pitää huolen omasta kierrostaan – täälläkin, kaukana kotoisista Jokilaakson maisemista.

Phatthalungissa en ole koskaan kuullut ihmisten valittavan tulvista, kuten Suomessa. Ja vaikka valittaisivatkin, en kieltä osaamattomana sitä ymmärtäisi. Ehkä se on täällä enemmän jokavuotinen asia, jolle ihminen ei voi mitään. Eikä se marmattamalla muuksi muutu. Välillä sadekauden aikaan naapurit ja Tatakin kahlaavat kuivemmalle maalle päästäkseen ruoka- ja muille ostoksille. Joskus naapurista löytyy kuivalta maalta myös skootteri. Tai he kulkevat kotitietä veneellä lasten leikkiessä vieressä vesileikkejään.