Kaikella on hintansa ja oppinsa

Joskus olen ihmetellyt mobiililaitteen käyttäjää kaukomailla, jolle oli tullut yllättäen hinnakas puhelinlasku joko netin tai puhelimen käytöstä. Naurahtanutkin olen, sillä en pitänyt ennen kuun vaihdetta sellaista itselleni juurikaan mahdollisena. Vaan mielestäni tiedostin karikot. Kunnes jäin pohtimaan toissapäiväistä soittoani ystävälle Thaimaasta Suomeen. Että soitinko sittenkään WhatsAppilla vai tavallisen matkapuhelun, sillä molemmat luurikuvakkeet ovat vierekkäin mobiililaitteeni alareunan pikapalkissa. Lisäksi olin luottanut nokkeluuteeni ja poistanut vaihtoehdon "kysy ensin kummalla sim-kortilla soitat". Sekin varmistui, että vaikka Suomi-numero on Aasian aikani numeroparkissa, voi sillä silti soittaa, vaikkei datan käyttö taidakaan olla mahdollista. Maksimihinnalla tietty, joten reippaasti alle tunnin länkytys kaverini kanssa maksoi reippaasti yli satasen.

Ehkä yksi elämäni rikkauksista on elää välillä liikaakin toisten elämiä. Lisäksi en halua pyyhkiä unholaan mitään elettyä, vaan kaiken kannan mukanani, vaikka välillä sattuu sydämeen ja kyyneliin saakka. Eilen minut pysäytti, ei oma, vaan ventovieraan jälkikasvun nettimarmatus, joka oli kahden vuoden jälkeen havainnut Elisan kanavapaketin kuukausiveloituksen äidin tiliotteesta. Kyseli ensin asiaa äidiltään, joka oli vastannut, että hänellä nyt vaan on sellainen. Sitten poika kysyi netissä, että onko jollekin muullekin käynyt niin, että isäpapalla tai äitimuorilla on joku viihdepaketti, josta jälkikasvu ei tiedä mitään? Paketin myyjällekin oli soittanut ja kysynyt "myyttekö kenelle vaan viihdettä ikään katsomatta?" Oli saanut vastaukseksi: "Ei myydä, vaan ostajan pitää olla täysi-ikäinen tai ainakin sinne päin. Yläikärajaa ei sen sijaan ole, jos ostaja vaikuttaa puhelimessa täysipäiseltä ja -järkiseltä."

Äidilleen oli jatkanut läksytystään, että "ei sinulla ole moiseen varaa" ja pakottanut soittamaan palvelun myyjälle voidakseen perua viihdepaketin. Koinkin aitoa vahingoniloa, kun tilaus osoittautui määräaikaiseksi ja toistaiseksi äiti sai pitää viihteensä. Poika jäi harmittelemaan, kun ei ollut hakenut tai saanut äitiään holhouksen alle. En tiedä miettikö myös kuinka äidin ostama ja maksama ajanviete pienentää mahdollista perintöä.

Kun olin lapsi, vanhempani tiesivät miten minun tulisi elää silloin ja myöhemminkin. Elämäni suuntaa yritti ohjata aikansa myös oikeuslaitos, muttei perilliset koskaan. Olen lisäksi lähes koko aikuisuuteni jakanut vaellukseni ja vuoteeni toisen kanssa, joten kompromissielämääkin on taipaleelle mahtunut. Kunnes en enää osannut valuttaa edes mahlaa oikein pihakoivustani.

Mutta en minä ole silti nyreissään tai juuri mitään oppinut. Virheitä on riittänyt, vaikka olenkin välttänyt niiden toistamista. Tapauksessani kertaus ei taida olla edes opintojen äiti. Eivätkä niitä kyllä olleet oppikoulun luokalle jäännitkään. Muutama asia on kaikesta huolimatta tarttunut korvien väliin. Eivät ole olleet hyväksi konnuus, viina eikä tupakka. Kohtuuttomasta yksinolostakaan en nauti, vaikka viihdynkin itseni kanssa. Naisen jalkojenvälikin on menettänyt iän myötä asemiaan. Mutta silti ei ole ollut hyvä elää yksinkään. Vaan on mukava, kun joku tuhisee vieressä myös yön muuten hiljaisina hetkinä.