Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 17. lokakuuta 2026

Mistä ovat päivieni eväät tehty

Suomessa villinä kasvavaa elämänlankaa eli karhunköynnöstä tai peltokiertoa ei missään nimessä ole hyväksi syödä. Eikä sitä voi käyttää vesipinaatin tavoin, vaikka ne kuuluvat samaan heimoon. Elämänlanka on myrkyllinen sillä sekä valkokarhunköynnös että peltokierto sisältävät hartsimaisia glykosideja ja alkaloideja. Kasvin osien tai juurten syöminen ärsyttää voimakkaasti ruoansulatuskanavaa ja toimii rajuna, ulostavana myrkkynä, mikä voi aiheuttaa vakavia vatsakipuja, ripulia ja oksentelua. Jokilaaksossakin leviävä sitkeä rikkakasvi-elämänlanka on puiseva, karvas ja myrkyllisyytensä vuoksi täysin ravinnoksi kelpaamaton.

Sen sukulainen thaimaalainen vesipinaatti sen sijaan on jalostettu miedoksi ja turvalliseksi lehtivihannekseksi. Niitä kerään Tatan kanssa aamu- ja iltajuomaani riisipeltojen laitamilta. Samalla reissulla PeeCeeX-skootterini kanssa käymme morjestelemassa riisipeltoja lannoittavia vihaisia äijä-ankkoja, jotka luulevat, että vien heidän naisensa tai munansa. Vaikka Morakot istuu tarakalla tai muuten selkäni takana. Täällä sanovat kanojen munia ruskeiksi ja ankkojen valkoisiksi. Joka tapauksessa yksi sellainen kuuluu kovaksi keitettynä aamiaiseeni.

Mutta ennen nuudelipohjaista ja kotipihan basilikalla ja erilaisilla minulle vierailla vihanneksilla tai muilla rehuilla täytettyä alumiinista aamupalakuppia, olen nauttinut kihlajaislasistani vesipinaattijuoman ja lisäksi pari Lapin puukuksallista paikallista kahvia sekä saman verran inkiväärijuomaa. Joskus meillä on kanta-aamiaspaikkamme Pläätuu-kissalle aamutervehdykseksi pikkupurkillinen tonnikalaa ja matkan varrella Mamadogille ja muille koirille muita herkkuja ja lapsille leluja.

Syön päivässä pääsääntöisesti vain yhden lämpimän aterian puolen päivän tietämillä, ellen innostu iltapäivällä jostain paikallisesta kaupungilla, usein ruokaostoksilla käydessämme. Kotona lautasella on Morakotin tekemää makean, suolaisen tai murtoveden kalaa, possua ja joskus kanaa. Kaikki paistetun sipulin, tuoreiden tomaattien ja kurkun kanssa. Peruna lienee usein kiinalaista ja sopii keitettynä mainiosti makuuni. Alkeellisesta ulkokeittiövarustuksesta huolimatta tai juuri sen vuoksi tuleva vaimoni on loistava ruuanvalmistaja, jonka tekemää ruokaa on nautinto syödä. Vaikka vatsani on muutenkin jauhosäkin verran liian suuri.

Iltapalaksi tai illalliseksi nautin veden ja vihannesten kanssa pari palaa gouda-juustolla peitettyjä leipäsiivuja, vihanneksia sekä pikku purkillisen jugurttia. Sinne viipaloin joukkoon välillä naapureiden tai itse poimimamme tai muiden myymän banaanin. Kyytipoikana kaikelle käytän etupäässä minulle oudolla tavalla puhdistettua vettä. Vaikka jääkaapissa onkin, ehkä etupäässä hemmottelua varten Singhan Soda Wateria, Heinekenin alkoholitonta olutta ja joskus appelsiinimehuakin.

Uskon tai oikeastaan tiedän, että syön Thaimaassa terveellisemmin kuin Suomessa. Mutta ehkä kokonaisuus on balansissa, sillä Thaimaassa käyn aamulenkillä skootterin kanssa. Suomessa sen sijaan hoidan fyysistä kuntoa ja mielenrauhaa aamusaunan ja terapia- sekä kylmäaltaan yhteydessä kolme, neljä kertaa viikossa uimahallin kuntosalilla.

Ei kommentteja: