Aivan oma operaationsa on auton siirtäminen parkkitaloon, jos huomaa terminaalissa, että saatettavan lento onkin tunnin myöhässä. Kyseessä on mielenkiintoinen, varmasti tarkkaan harkittu psykologinen peli, sillä kynnys maksaa on monelle pienempi kuin lähteä ajamaan monimutkaisten ramppien kautta parkkihalliin. Kaikkien veronmaksajien omistava valtio-omisteinen Finavia tekeekin tehokasta tiliä lentojen myöhästymisillä tai "liian pitkillä" halauksilla. Vuorokausi kyseisessä lähtevien parkkiruudussa, jossa sinällään ei ole aikarajoitusta, maksaa liki 1500 euroa, kun se Helsingin kalleimmissa, lämmitetyissä parkkitaloissakin on aivan toiselta planeetalta.
Hyrylän maksullinen pysäköinti ja kunnallinen pysäköinninvalvonta pysäköintivirhemaksuineen on ollut keskusteluissa ja valmistelussa poikkeuksellisen pitkään. Käytännössä jo vuodesta 2016 lähtien, sillä Tuusulan kunnanvaltuusto teki periaatepäätöksen pysäköinninvalvonnan aloittamisesta jo noin kymmenen vuotta sitten. Alun perin valvonta ja maksullisuus oli tarkoitus päivittää ja toteuttaa jo aiemmin, mutta hanke viivästyi usealla vuodella muun muassa pandemiavuosien ja Hyrylän keskusta-alueen suurten rakennushankkeiden vuoksi ja seli seli... Uusi, päivitetty pysäköintipolitiikka valmistui joulukuussa 2024. Tämänhetkisten tietojen mukaan kunnallinen pysäköinninvalvonta on tarkoitus aloittaa Tuusulassa vuoden 2026 aikana.
Tavoitteena on ohjata kadunvarsipysäköintiä siten, että parhaat paikat vapautuvat lyhytaikaiseen asiointiin ja pitkäaikainen pysäköinti siirtyy muualle.
Nykyisin poliisi on ainoa taho, joka voi sakottaa kadunvarrella, mutta poliisilla on harvoin resursseja valvoa esimerkiksi kiekkojen käyttöä Hyrylässä. Kunnallinen valvonta toisi Hyrylään varsinaiset pysäköinnintarkastajat. Projekti on siis "ollut työn alla" virallisesti noin yhdeksän vuotta, mutta käytännön toteutus on konkretisoitumassa vasta nyt vuoden 2026 aikana. Kuntalaisten keskuudessa hanke on herättänyt runsaasti vastustusta, mikä on osaltaan vaikuttanut asian hitaaseen etenemiseen. Sitä en tiedä kuinka kotikuntani aikoo suhtautua liityntäpysäköintiin, jonka senkin maksullisuus on nykyään yleistyvä käytäntö. Vaikkakin toteutustavat vaihtelevat suuresti sijainnin ja kaupungin mukaan. Kehityssuunta on kohti mallia, jossa pysäköinti on edullista tai ilmaista joukkoliikenteen käyttäjille, mutta kallista muille.
Pääkaupunkiseudulla on siirrytty vauhdilla kohti hallitumpaa pysäköintiä. Monilla asemilla (kuten Vantaalla ja Helsingin reuna-alueilla) pysäköinti on ilmaista tai hyvin halpaa (esim. 1–2 €), jos on voimassa oleva HSL:n tai VR:n matkalippu. Jos et jatka matkaa junalla tai bussilla, hinta on huomattavasti korkeampi (usein 5–10 €/päivä). Tällä pyritään estämään se, että liityntäpaikkoja käytettäisiin lähitalojen asukaspysäköintiin tai työpysäköintiin. Täysin rajoittamaton ja maksuton liityntäpysäköinti on käymässä harvinaiseksi vilkkaimmilla asemilla, koska paikkojen kysyntä ylittää tarjonnan.
Euroopassa ei ole yhtä yhtenäistä linjaa, vaan kaupungit on jaettu karkeasti kolmeen ryhmään. Esimerkiksi Berliinissä, Luxemburgissa ja Hampurissa liityntäpysäköinti on perinteisesti ollut maksutonta kannustimena autojen jättämiseksi keskustan ulkopuolelle. Muun muassa Helsingissä, Budapestissa ja Oslossa suuri osa paikoista on edelleen ilmaisia, mutta keskeisimmät ja uusimmat kohteet ovat maksullisia. Kaupungeissa, kuten Wien, Praha, Tukholma ja Geneve lähes kaikista liityntäpaikoista peritään maksu, vaikka se onkin usein keskustapysäköintiä edullisempaa.
Kaupungeilla ja liikennelaitoksilla on useita syitä periä maksuja. Maksulla varmistetaan, että paikkoja vapautuu niille, jotka todella tarvitsevat niitä. Parkkipaikkojen auraus, valaistus, valvonta ja rakentaminen erityisesti parkkitalojen kohdalla ovat kalliita investointeja. Ilmaiset paikat täyttyvät usein lähialueen työntekijöistä tai asukkaista, jolloin varsinaiset joukkoliikenteen käyttäjät jäävät ilman paikkaa. Jos on suuntaamassa vilkkaalle asemalle, kannattaa varautua siihen, että matkalippu on valmiina ja on suoritettava pieni maksu. Varsinkin, jos pysäköi pysäköintitaloon tai aivan raiteiden viereen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti