Kirjoittaessani eilen ensimmäistä osaa Elämäni sijoituksista sanoin jatkavani tänään. Sijoituksista, joissa on ollut vöhemmän järkeä, mutta, sitäkin enemmän tunnetta. Monesta on jäljellä vain tai ollutkin koko ajan symbolinen arvo ja joskus arvetkin sekä ajan yhä syventämät muistot. Yksi tälläinen on perustamani Elämän tähden ry, jonka omistukseen ja hallintaan olen siirtänyt syystä ja monestakin jotain omaani. Ensimmäisen punakirjaimisen linkin takana on viime vuotinen kirjoitukseni yhdistyksen logon synnystä. Muistakin punakirjaimisista aukeaa jotain sijoituksistani.
Seukka ry on laukaalainen yhdistys, jonka jäsen olen ollut iät ja ajat. Sillä on Lapissa jotain, josta minullakin on pieni Tapojoki osuus. Samoin on Salon Kruusilan kylän Ystävyyden Majatalon kanssa.
Jokilaakso luonnonsuojelualue tai Rapula-tila Jämsässä eivät ole ainoat luontoa suojelevat sijoitukset. Salossa oli kerran myytävänä osuuksia monen sadan hehtaarin merialueista, joiden keskellä on Teijon kansallispuistoon kuuluva Isoholman saari. Kun saarta ei ollut mahdollista ostaa eikä rahaakaan, sijoitimme meriveteen sen ympärillä. Veden lisäksi Elämän tähden, me tai minä on sijoittanut sen rannalla kahteen taatusti Suomen pienimpään rantapaikkaan. Satamaparkki Oy:n 3x6 ja 3x8 metrin alueet ovat Matildan Marinan pihapiirissä.
Joku vuosi sitten Pattaya Suomi-Seura hurahti jäsenistön kannustamana hankkimaan omat tilat Thaimaasta, jotka se ajatteli rahoittaa myymällä omistusosuuksia joihin kylkiäisenä kuului rajaton talon katolla olevan saunan käyttöoikeus uima-altaineen. Sellaiset mekin hankimme. Hankkeen siivet eivät kantaneet, joten sijoituksesta on jäljellä pari kertaa viikossa saunavuoro, jos sitäkään.
Vuosikymmenten aikani on monesta sijoituksesta jäljellä vain muistot, sillä aika ja muuttunut omakin elämä tehnyt omia tekojaan. Yksi tällainen on Seven Seas, jonka Päiviksen omistamaan osakehuoneistoon sijoitin rahaa. Tosin silloin lainasin vain rahaa. Nykyisin sekin lienee sijoitus, mutta ehkä senkään ei ole niin väliä. Sillä menen ylös savuna tai sieluna, matojen murkinaksi maan uumeniin, merten syvyyksiin vesieläjien herkuksi tai en minnekään, jäljelle nahkapukuni sisällöstä jää vain muistot ainutlaatuisesta mitättömyydestäni. Kunnes eräänä päivänä viimeinenkään minusta mitään muistanut ei ole enää kysymässä: "Kuka tai mikä Jorma Soini?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti