Myönnän syyllistyväni itsekin joskus somessa tyhjänlänkyttämiseen vahingoissa tai tahallani. Joskus innostun myös provosoimaan ilman provosointiakin. Johon kyllä sataviisivarmasti joku puuttuu, kun puolustan maassa maan tavalla ja Thaimaan tapojen mukaan ilman kahleita tai muita riimuja vapaudesta nauttivia koiria. Joita kaikkia jotkut suomalaiset kaikkitietävät pitävät kulkukoirina. Sitähän ne oikeastaan kyllä vapaina kulkiessaan ovatkin, vaikka useimmilla kotikin on. Elävät vähän samoin kuin Suomessa aikonaan "kylän koirat". Thaimaassa kiinnipidettäviä ja välillä sylissäkin kulkevia ovat vain kärjistäen farangien tyttö- tai naisystävilleen hankkimat perhoskoiran kokoiset perheenjäsenet.
Toinen taattu aihe ovat ikäiseni skoottereilla ajavat papparaiset, jotka henkisesti teini-ikään juuttuneina luulevat ajavansa Thaimaassakin mopoilla. Mutta mopoja ei maassa ole, joten paikalliset eivät niitä myöskään niiksi tunnista. Vaan kaikki ovat "motorbike" tai joku muu sana, josta tunnistaa moottoripyörän. Niitä ovatkin oikeastaan kaikki moottorikäyttöiset, kaksipyöräiset kulkuneuvot. Aika monesti molemmin puolin 70 ikävuotisia teinejä olen yrittänyt opastaa kertomalla väärän sanan johtavan harhaan asiallisesti asiaansa kysyviä maahantulijoitakin, mutta turhaan. Eniten suomi-nuoruuteen juuttuneita on kuitenkin vuokraskoottereilla ajavissa miesturisteissa. He puhuvat valheita luullen käärivänsä thaimaalaisen moottoripyörän suomalaiseen mopopakettiin. Itse en somessa syyllisty koskaan valheisiin, vaikka saatankin joskus erehtyä tietämään väärin.Aivan oma lukunsa ovat Facebookin käyttäjät, joilla asialinja on kokonaan kateissa. Siitä saavat osansa hekin kysyessään jotain asiallisesti ehkä ensi kertaa. Sillä monesti viimeistään kolmannessa kommentissa on sylin täydeltä asiatonta, jonka sanoja kai olettaa olevansa hauska. Niihin ei ylläpito saati Facebook juuri puutu. Sen sijaan se puuttuu valokuvaan, jossa lapsi on kaulaansa myöten jalkakäytävällä saavissa. Vaikkei yksikään katsoja edes näe onko vedessä leikkivä poika alasti vai uimahousuissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti