Sienet muodostavat eliökunnassa oman ryhmänsä, jota kutsutaan sienikunnaksi. Ne eivät ole eläimiä eivätkä kasveja, vaikka niillä yhteisiä ominaisuuksia onkin. Tähän mennessä Suomessa on tunnistettu noin 8000 sienilajia, mutta arvioidaan, että monet lajit ovat yhä tunnistamatta. Maassamme olevien sienten määrä on luultavasti kaksinkertainen tämän hetken löydettyihin verrattuna.
Vieraslajieläimet ovat Suomeen ihmisen toiminnan seurauksena kulkeutuneita eläimiä, jotka voivat aiheuttaa haittaa alkuperäiselle luonnolle, ihmisille tai taloudelle. Se kaikki tekee niistä haitallisia vieraslajeja. Esimerkkejä Suomen haitallisista vieraslajeista ovat minkki, supikoira ja piisami, joita voi pyydystää ympäri vuoden.
Suomen vieraslajilaissa ja asetuksissa on säädetty myös kansallisesti haitallisista vieraslajikasveista. Ne lukeutuvat kansalliseen vieraslajiluetteloon, joka sisältää ne haitalliset vieraslajit, jotka eivät kuulu EU:n vieraslajiluetteloon, mutta joita voidaan pitää Suomen oloissa haitallisina. Kansallisessa vieraslajiluettelossa olevan lajin maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Nyt taitaa vallalla olla joidenkin kasvien osalta jonkinlainen hävittämisvelvoitekin.Aivan oma lukunsa on EU:n vieraslajiluettelo, johon Suomessakin asuvia mamukasveja ja -eläimiä on päätynyt. Sieniä ei kai lankaan. Eikä ihmisiä, vaikka joidenkin kohtelu osan suomalaisten taholta on joskus sitä luokkaa. Yleisnimitys siitä on rasismi.
Ihmisen on yleisestikin ottaen välillä vaikea tulla juttuun erilaisuuden kanssa. Oli sitten kyseessä suomalaisen uinti vaatteitta tai islamilaisen uinti vaatteet päällä. On helppo unohtaa tai jättää tiedostamatta, että mekin tuntuisimme toisenlaisilta, jos voisimme kokea tai nähdä itsemme muiden silmin.
Mutta mielenahtauteen ei paljoa tarvita, jota moni on saanut maistaa tavalla tai toisella. Myös omilla rahoillamme perustettu Jokilaakson luonnonsuojelualue viitasammakoineen ja vuollejokisimpukoineen tai villiminkkeineen sekä supikoirineen. Oma lukunsa ovat kasvit Himalajan- eli jättipalsameineen ja lupiineineen tai nokkosineen sekä kissankelloineen. Toiset saisivat elää ja toiset eivät.
Aivan sama ajattelu on ahtaassa mielessä Suomeen kotia perustamaan tulleiden maahanmuuttajaihmisten kanssa. Eri kansalaisuudet ovat eri lailla syrjittyjä. Tosin näin lienee ollut aina. Sitä ovat saaneet maistaa esimerkiksi suomalaiset Karjalan evakot. Ja mustalaiset, joita ei nykyisin ole sopivaa kutsua edes sillä nimellä. Vaikka he sanovat minua joskus valkolaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti