Lähtö Thaimaahan lähestyy

Ensi viikon perjantaina istun Finnairin puhalluslampun karvalakkiosaston paikalle numero 58A. Näin siitä huolimatta, vaikka viisumihakemuksen alku ei mennyt kuin Stromsössä. Vaan ammattimiehen jeesistä huolimatta Thaimaan suurlähetystön yöposti toi lisädokumenttipyynnöt pariinkin kohtaan. Meni yöunet, sillä kaiken piti olla kunnossa. Onneksi on Janne enemmänkin kuin vain apuna, sillä muuten olisi käden kaikki sormet suussa rannetta myöten.

Päivä toivon mukaan tuo vastauksia ja saan vuoden, yli 50-vuotiaille tarkoitetun viisumin. Jos ei, lähden ilman viisumia sekä kyselen sitten neuvoja ja apuja Aasian päässä. En tiedä luulenko vain, kun koen, että Aasian viranomaisten kanssa asiointiin on tullut kuoppa tai pari sinne tänne lisää, kun jotkut suomalaiset ovat kohdelleet huonosti thaimaalaisia marjanpoimijoita, joka tuli nyt ilmi.

Tähän ikään asti kuitenkin kaikki elämäni asiani ovat järjestyneet hyvin ja hyvin harvoin hyvin huonosti, joten eiköhän tämäkin tästä. Mutta parempaakin miestä ja kai kaikkia syö epätietoisuus, kun on tehnyt kaiken parhaan ymmärryksen mukaan uskoen asian olevan kunnossa eikä niin olekaan. Juuri nyt en voi kuin pyöritellä mielessäni, maalailla tavoilleni uskollisesti piruja seinälle sekä odottaa suurlähetystön asiakaspalvelun aukeamista.

Kaikkinensa olen tsunamin jälkeen ollut Thaimaassa kymmeniä kertoja eikä yksikään reissu ole ollut pettymys. Joka kerta on myös löytynyt paljon uutta aina naapurimaita myöten.

Jokilaakso on muutamaa loppusilausta vaille talviunia. Matkaan lähtevät lääkkeet ja muu pikkutilpehööri odottaa penkillä pääsyä käsimatkatavaroihin, enkä edes muista milloin on matkassani ollut ruumalaukku.

Kun aikoinaan mietin missä Suomen ulkopuolella haluaisin viettää osan elämäni leppostamijaksosta, oli muutamin syitä miksi päädyin Thaimaahan. Ehkä kerron niistä, kun saan viisumiasiani jollekin toimivalle tolalle. Blogikirjoitus jää tällä kertaa, kuten joskus muulloinkin lyhyenläntäksi, kun ajatukset pyörivät puuttuvissa dokumenteissa, sorry.