Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 27. syyskuuta 2024

Minunkin porttini pylväät


Elokapinan taustalla on antikapitalistisia arvoja, mutta liike ei ole sitoutunut puolueisiin. Huhtikuussa 2019 kansainvälinen Extinction Rebellion tviittasi "tämän liikkeen olevan paras mahdollisuus kaataa kapitalismi". Periaatteessa liike ei ota kantaa keinoihin. Liikkeen perustajan Gail Bradbrookin mukaan kansalaistottelemattomuus on juuri nyt välttämätöntä.

Eduskuntatalon rakennuskivet louhittiin Kalvolan Taljalan kylässä sijaitsevasta Rantalan graniittivuoresta. Kivet kuljetettiin Kuurilan rautatieasemalle, jossa ne lastattiin rautatievaunuihin Hämeenlinnaan vietäviksi. Kivet muokattiin lopulliseen asuunsa Heinäsen kivenveistämössä Hämeenlinnassa. 

Nyt oli Elokapina saanut apuvoimia Ruotsista ja tämä anarkistijoukko tuli töhrimään minunkin porttini pylväitä, sillä juuri sitä on kaikkien veronmaksajien maksama, yhteinen eduskuntalo. Toivottavasti myös tihutöihin tullut naapurimaan väki saa vankilaa sekä vähintään porttikiellon Suomeen ja karkotuksen kotimaahansa. Lisäksi ostaisin koko joukolle vankilapaikat Venäjältä, jos niitä olisi myytävänä.

Sitä myötä, kun maailmantietoisuuteni on lisääntynyt, on arvostukseni kotimaata kohtaan rapissut. Mielestäni järjestäytyneessä yhteiskunnassa eletään yhdessä laadittujen sääntöjen mukaan. Eikä niin, että osa tekee muille vahinkoa kuorien kermoja päältä toisten maksamasta ja kattamasta pyödästä, jota eduskuntatalon maalariryhmä taatusti harrastaa Mannerheimintien tukkimisien ohessa. Jota riesaa on tänäänkin luvassa useammassa kadun kohdassa.

On täysin ymmärrykseni ulkopuolella, että jakamamme vastikkeeton raha tarjoaa ruuan, lämpimän asunnon, sinne sähköt sekä talvi- ja kesävaatteet, vaikkei tekisi muuta kuin istuisi kadulla banderollia heilutellen estämässä ihmisten töihin sekä lasten kouluun menon. Lisäksi tuemme vielä verovaroin kyseisten joukkioiden taustalla olevia järjestöjäkin.

Hyväksyn järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella elävän erämaan erakon säännöillään, joka pyydystämänsä riistan tai kalojen maustamiseen hakee muutaman kymmenen kilometrin päästä suolasäkinkin omia polkujaan eikä muiden tekemiä väyliä. Kuten myös sademetsien kokonaisen heimon, joka elää täysin omillaan.

Mutten hyväksy yhteiskunnan palveluja ja toisen rahoja käyttäviä, enemmän tai vähemmän loisia, joille eivät yhteiset säännöt kelpaa. Minulle heidän paikkansa on esimerkiksi suljetussa laitoksessa kutomassa tarvitseville villasukkia tai lukemassa sokealle sanomalehtiä. Tai poistamassa vaikka jotenkin muuten toisten yksinäisyyttä.

Ei kommentteja: