Henkiset kahleeni, vankilani ja putkayöni

Eilen osallistuin somekeskusteluun, jonka aiheena oli putkayöt sekä vietetty vankilaelämä. Minullakin niitä on, vaikka kunnon konnaksi ei minusta ole koskaan ollutkaan. Henkisiä kahleita ja vankiloita sen sijaan on aina, joista joistakin tahtoisin eroon ja joistakin en. Yksi on sydämeni sopukoissa lymyävä anteeksiantamattomuus. Se on kuin kotini alla asuva metsähiiri, joka viime talvena kaukomailla ollessani asettui puolisonsa kanssa taloksi, myöhemmin jälkikasvuineen. Palatessani Aasiasta niille tuli lähtö Manalaan tai talvipakkaseen ja ulkoruokintaan. Sukua jäikin pihapiirini, jota havaitsen silloin tällöin ikkunani alla lintujen lounaspöydässä. 

Henkisiä kahleita ovat myös kuolemaan tai muuten päättyneet molemminpuoliset suhteet rakastamiini ihmisiin ja eläimiin. Niistä osaa pidän yllä henkisesti. Tai yksipuolisesti esimerkiksi haudoilla. Joskin Jyväskylän lemmikkieläinten hautausmaa on jyrännyt rakkaitteni viimeiset leposijat uusien asukkaiden tieltä. Kaupungin lanamiehet ja -naiset eivät pysty kuitenkaan tasoittamaan mieleni mietteitä eikä muitakaan muistoja.

Eläviin, etäisiksikin käyneisiin rakkauksiini on minulla omat yhteidenpitotavat. Niihin eivät rautasahat, sirkkelit tai muutkaan ihmisten värkkäämät vempaimet pysty. Ei siltikään, vaikka välillä tulee lunta ja rapaakin tupaan.

Jälkeenpäin ovat pidätysselleissä, juoppoputkissa ja niiden tapaisissa vietetyt yöt muuttuneet mieluisiksi muistoiksi. Onpa yksi mukava vankilakäynti ilman ajan patinointiakin. Hyvä ystäväni vihittiin entisessä Katajanokan vankilassa, ja toimimme Päiviksen kanssa kutsuttuina todistajina.

Aitoon kirkastusjuhlilla järjestysmiehet heittivät minut hillumisteni ja päihtymyksen takia hirsisen aitan alakerran pimeään koppiin, vaikka olin kuskina. 😂 Rattijuoppouden vuoksi olenkin ollut jokusen tovin muuallakin kaltereiden takana, joissa oli juoppoputkiin verrattuna ainakin yksi hyvä puoli, sänkypaikka betonilattian sijaan. Taisipa olla välillä tyyny ja peittokin. Joskin moraalinen kohmelo oli kyllä merkittävästi pahempi kuin ainoastaan kännin vuoksi vietetyissä putkaöissä. 

Keravalla taisin olla pari yötä peräkkäin, kun valehtelin kiinniotettuna nimeni Janhuseksi. Kerran tulivat poliisit kotiini vuokseni muutenkin ja veivät minut aseineni parempaan talteen. Niiden takaisin saamiseen tarvittiin monta raitista vuotta. Siitä reissusta jäi toistaiseksi sovittamaton, henkinen kahle kaulaani. 

Aitoja, eläviä vankilayöitä olen kokenut ympäri Suomea. Tikkurilasta heräsin kerran kaltereiden takaa ja kysyin aamusella, että mistä minut on löydetty? Vastaus oli, että Korsosta, omakotitalon perunapellosta. Pohjoisin paikka taittaa olla Rovaniemi, jossa sähläsin mustalaisten kanssa leirintäalueella kellokaupoilla. Samantapaisista sekoiluista olen saanut valtion tarjoaman yösijan muun muassa Tampereella ja Pietarsaaressa.

Kerran olin menossa laivalla Tukholmaan Ruotsi-Suomi maaotteluun, kun pudotin laivan kerroksista Gambinapullon autorampille. Siitä seurasi, ei yö vaan päivä putkassa. Ja minä illalla vapauduttuani yölaivalla muiden perään naapurimaan pääkaupunkiin. Kuuluttivat siellä sitten Tukholman stadionilla koko katsomolle kaiuttimilla: "Jorma Soini odottaa kavereitaan Kellotornin ravintolassa."