Mistä blogikirjoituksemme alkoivat

Olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän päiväkirjanomaisia Elämän tähden blogeja päivittäin yli kymmenen vuotta. Sitä ennen kirjoitimme Päiviksen kanssa vuoropäivin Vuodatukseen, joita voi silmäillä tai peräti lukea klikkaamalla tätä. Muistelen, että vaihdoimme nykyiseen Blogger-alustaan siksi, etten oppinut lisäämään Vuodatus.net:iin kuvia.

Vanhin löytämäni blogikirjoitukseni on joulukuulta 2009: "En ole kirjailija. En ehkä haluaisikaan olla. Tai joskus haluaisin, sillä moni on vuosien varrella kehottanut kirjoittamaan eletystä elämästäni. Ehkä se on jollekin helppoa. Nimittäin elämä ja ehkä kirjoittaminen. Minulle ei, varsinkaan kirjoittaminen. Monta kertaa olen aloittanut, ja sitten erehtynyt lukemaan jotain ylevää tai mieliin jäävää. Jos esimerkiksi kirja on imaissut mukaansa, se on nitistänyt itsetuntoni olemattomiin ja oma kirjoittaminen on jäänyt kuukausiksi. En siis yllä mittoihin, joita itselleni asetan." 

Seuraavana pävänä Päivis jatkoi: "Kaupungista maalle ja maalta kaupunkiin. Tulimme maalle etätöihin ja viikonlopun viettoon. Helsingistä Laukaaseen. Laukaan Lidlissä puoliso ystävällisesti muistutti, että nyt ollaan maalla, ei pidä olla kiireinen. Kiire ei ole kuulunut sanastooni noin kahteen vuoteen, se on ollut periaatepäätös. Käytän asiasta kaikenlaisia kiertoilmaisuja, jos kiireeksi nimitetty asia meinaa pukata päälle. Huomautus kuitenkin kolahti. Yritän hidastaa ja huomata myös, kun hidastamiseen on mahdollisuus. Täällä on. Ei tarvitse katsoa, kun ihmiset juoksevat bussiin, ratikkaan, metroon tai jopa hissiin. Voi vain istua rauhassa seuraamassa, kun orava ahmii auringonkukan siemeniä.

Kaikki on niin suhteellista. Olla maalla tai olla kaupungissa. Vanha kotipaikkani, Palokka, ei ole enää Jyväskylän maalaiskuntaa. Kuntaliitoksen myötä palokkalaisistakin tuli kaupunkilaisia. Aamulla kuuntelimme radiota (oikeasti olemme nyt maalla, Laukaan korvessa) ja huomasimme että palokkalaiset ovat nykyään todella kaupunkilaisia. Palokan partiolaistenkin piti mennä ihan Toivakkaan päästäkseen maalle.

Kun olin nuori. Siitä on kauan. Kun siis olin nuori, muistan miten hävetti salaa, kun jossain reissuillamme kaverini kanssa tapasimme ikäisiämme nuoria, joista yksi möläytti suuren totuuden: tosi maalaiset asuvat jossain Jyväskylän maalaiskunnassa. Niinpä niin. Emme me Riikan kanssa kyllä itseämme maalaisina pitäneet, emme kaupunkilaisinakaan. Kunhan olimme. Useinhan maalaisuutta määrittää Kehä kolmonen. Sen pohjoispuolella ei kaupunkilaisuutta pitäisi olla havaittavissa. Ei taida sekään olla ihan totta. Maakunniksi kyllä saatetaan kutsua alueita, jotka eivät mahdu tämän maagisen rajan eteläpuolelle. Onko maakunta sitten pilkkanimi tai ei. 

Anteeksi maalaisuuteni -tokaisu kai kertoo, että maalaisuudessa, maalaisissa tai maaseudussa ylipäätään on jotain tosi kielteistä. Ei kukaan pyytele anteeksi kaupunkilaisuuttaan, eikä kenestäkään sanota, että kaupunkilaistollo. Maalaistolloista kyllä kuulee puhuttavan. Kun olin vielä nuorempi, osa Jyväskylän maalaiskunnasta liitettiin Jyväskylän kaupunkiin. Kävimme kuitenkin lukukauden loppuun niiden kanssa, jotka seuraavana syksynä jatkoivat jossain kaupungin puolella olevassa koulussa. Yksi näistä luokkatovereista valisti heti kaupunkilaistuttuaan meitä maalaislapsia, että olemme landepaukkuja. Toivottavasti hänen elämänsä jotenkin koheni kaupunkilaistumisen myötä. Ei ole kyllä perästä kuulunut.

Minulle kaupunki ja maaseutu ovat asioita, joissa kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Kummassa milloinkin on hyvä olla, riippuu sen hetkisestä tilanteesta. Nyt on hyvä olla täällä, maaseudun rauhassa pois kaupungin sykkeestä, joka sekin on joskus niin mukava, joskus taas hermoja raastava asia."