Jokapäiväinen harrastukseni

Voisin ajatella ja sanoakin, etten ole koskaan harrastanut intohimoisesti mitään, joten en ole ollut missään hyvä. Sitä kai tarvittaisiin päästäkseen huipulla. Tätä kysyi kerran myös sarjakuvasankarilta ja eräälaiselta idoliltani Lätsältä Floora vaimo. Mies pomppasi pystyyn drinksulasinsa ja television jalkapallo-ottelun ääreltä kuin suuren oivalluksen saaneena, että nyt muuttuu tahti. Vaipuakseen takaisin sohvan pohjalla: "Miksi tavoittelisin jotain sellaista, josta parhaat kaverini olisivat repimässä minua sen jälkeen alas?" 

Ehkä harrastamisissani on yksi poikkeus. Se on yli kymmenen vuotta kirjoittamani päiväkirjanomaiset blogikirjoitukset, jotka myös julkaisen sosiaalisessa mediassa. Omia kirjoituksia on noin 3650 yli kymmenen vuoden ajalta. Ajatuksineen, kirjoittamisineen ja moneen kertaan tarkastamisineen ja tekstin korjaamisineeen käytän puuhaan helposti kolme tuntia päivittäin. Se on enemmän kuin olisin kirjoittanut yli vuoden yötä päivää. Mielestäni aika tavalla. 

Minulla on kirjoittamiseen monta syytä, vaikka kirjoitankin etupäässä itselleni. Teen sitä kämmenenkokoisella älylaitteella, joten voin kirjoittaa melkein missä tahansa. Ja tarkistaa samalla laitteella nettimaailmasta, etten puhu yhä harvemmaksi ja harmaammaksi käyvällä korvieni välillä tahtomattani läpiä päähäni. Voin kirjoittaa oopperassa, jossa en käy, Jumbon kauppakeskuksen penkeillä, joilla istun silloin tällöin ja vuoteessa sekä sohvalla, joissa nukun tai löhöän harvase päivä ja yö.

Vaikka joskus unohdan viiden metrin matkalla mitä olin hakemassa jääkaapista, luulen, että aivosolujen virkeänä pitäminen tavalla tai toisella, kuten kirjoittamalla, on hyväksi. Sen avulla viivästytän päivän tuloa, jolloin en enää muista olinko menossa toilettiin, jääkaapille vai vallan muualle.

Aikoinaan kirjoittelin myös lehtien palstolle,mutta kyllästyin, kun aviisin pikku päälliköt muokkasivat kirjoituksiani, etten enää löytänyt ydintä mitä tarkoitin. Ehkä maljani meni lopulliseti yli tarjotessani toimituksen muuttamalla kirjoituksella Nykäsen Matille jeesiä liialliseen viinan juontiin. Siitä huolimatta istuttiin eräskin kerta Leponiemen rantasaunan lauteilla ja parannettiin viinaongelman sijaan maailmaa. Minulle hieno mies, joka pysyy suomalaisten ja monen ulkomaalaisenkin mielessä kauan.

Vaikka minulla ei enää ole tarve sanoa joka asiaan jotain, haluan sanoa sanottavani muiden sitä muuttamatta. Silti kuuntelen mielelläni tarinoita itsestäni ja pulloja noutaneesta Moni-koirasta, vaikka aika ja ihmiset ovat patinoineen ja muutaneet tarinat aivan toisiksi liioittelemalla niitä näitä.

Blogi-kirjoittamisessa on tärkeää tulevaisuuden lisäksi muistella mennyttä, jota tulee koko ajan lisää. Ehkä se on myös eräällä tavalla eletyn elämistä uudelleen. Vaikka eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä ja nyt on nyt. Tapahtuneista kirjoittaessani olen erityisesti huomannut aasinsiltoja rakentamalla, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.