Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Hyrylässä olisi valmis paikka Matkaparkiksi

Minulla on ollut joitakin ideoita ja ajatuksia, jotka olen halunnut toteuttaa Tuusulassa. Satamaan tai ylipäätään toteutukseen niistä olen saanut kaksi. Toinen on Sininauhasäätiön päihdetyö, josta merkittävin osa on Hyrylässä, Amerin takana oleva tekemisen, olemisen ja asumisen yhteisö Mutterimaja päiväkeskuksineen.

Hyvin tärkeä itselleni on myös Jokilaakson luonnonsuojelualue, johon aikoinaan sijoitin käytännössä kaikki sen ja enemmänkin mitä vanhemmiltani perin.

Sen sijaan lähtöruutua pitemmälle en ole päässyt caravanalueen saamiseksi Hyrylään. Käytännössä olen saanut aikaan vain yhden ainoan palaverin kunnan sikariportaan kanssa. Edes omaa poliittista ryhmää en saanut innostumaan. 

Siitä huolimatta en ole luovuttanut, vaan jatkan. Tänä kesänä olen käynyt Hyrylän Urheilukeskuksen uimalammella lähes joka aamu, päivä, ilta tai yö uimassa. Urheilukeskus onkin hieno alati kehittyvä kokonaisuus. Olen myös huomannut kasvavaa ja monipuolistunutta kiinnostusta osin asfaltoiduilla parkkialueilla. Se ei ole kaikkien mieleen, josta kuvakaappasin oheen pätkän Facebook-sivuilta. Ehkä ilmiölle pitää jossain vaiheessa jotain tehdä, vaikka ymmärränkin erinomaisella tavalla kuminpolttamisen tarpeen ja lähes kaiken siihen liittyvän. 

Urheilukeskuksen parkkipaikoilla ei silmiini ole sattunut koko kesänä juuri tapahtumia, jolloin parkkialueista olisi ollut käytössä kovinkaan monia pysäköintiruutuja. Vaikka alueella on infotaulujen mukaan vapaa pysäköinti 24 tuntia vuorokaudessa.

Osa kuvan parkkkipaikoista tai alueesta ylipäätään soveltuisi jo sinälläänkin matkailuajoneuvojen Matkaparkiksi. Lisäksi kuplahallin vieressä on käytöstä poistettu toimistorakennus wc-tiloineen. Aluehan tyhjenisi tarvittaessa matkailuajoneuvoista vuorokaudessa aina, kun ja jos parkkiruutuja tarvitaan nykyisten toimintojen käyttöön. Matkaparkkitoimintojen kylkiäisenä tulisi ympärivuorokautinen vartiointi tai ainakin karavaanareiden läsnäolo. 

Saamistani palautteista päätellen olen oikealla ja kannatettavalla asialla, mutta lähestymiskulma tai -tapa lienee väärä, sillä parinkymmenentuhannen käyttäjän Tuusula-ryhmä ei aiheeseen liittyviä ehdotuksiani juuri julkaise. Mutta mitä matkaparkki sitten on? Wikipedia selittää sitä näin:

"Matkaparkit ovat yleensä vain lyhytaikaista majoitusta varten matkailuajoneuvoille, joissa on omat käymälät ja harmaavesien talteenotot. Matkaparkit eroavatkin hieman leirintäalueista:

Saapuminen tai lähtö mihin aikaan tahansa, myös keskellä yötä.

Ei vastaanottoa tai muuta ilmoittautumispistettä.

Käymälöitä tai muita saniteettitiloja ei ole tai ne ovat hyvin rajalliset.

Telttojen ja muiden rakennelmien pystyttäminen ei ole sallittua.

Leiriytyminen on rajoitettu muutamaan yöhön. Kausi- tai pysyväisasutus ei ole sallittua.

Edulliset yöpymismaksut tai jopa maksuton yöpyminen.

Maksullisissa paikoissa maksu suoritetaan usein lippuautomaattiin taikka lipaslaatikkoon josta joku sen tulee noutamaan säännöllisin väliajoin. Vaikka pysäköinti olisikin maksutonta, juomavesi ja sähkö ovat yleensä maksullisia. Usein mainitaan myös vapaaehtoinen "lahjoitus".

Yksinkertaisemmassa tapauksessa matkaparkki on matkailuajoneuvoille viitoitettu normaali pysäköintialue, jossa on sallittua yöpyä. Tällaisissa tapauksissa pysäköintialueita käyttävät usein myös muun tyyppiset ajoneuvot kuten henkilöautot ja linja-autot.

Matkaparkeilla voi olla myös vedenottopiste, jäteastiat sekä WC:n tyhjennyspiste. Tähän saattaa olla lisänä infotaulut, picnic-alueet, -tuolit ja yleiset käymälät. Jos mukaan lisätään vielä suihkut ja pesualtaat, aluetta kutsutaan usein mukavuusalueeksi (Komfort-Stellplatz). Tämä harmaannuttaa eroa perinteisiin leirintäalueisiin entisestään. Leirintäalueiden pitäjät ovatkin lisänneet matkaparkkien järjestelyä ja markkinointia teillä liikkuville alueellaan."

Ei kommentteja: