Välillä maanmieheni ja -naiseni mossottavat byrokratian paljoutta, jota saa kyllä maistaa Suomessakin ulkomaalaisten lisäksi oman maan kansalaisetkin. Itselläni on tässä vuosikaudet piikkipaikkaa pitänyt tai ainakin kolmen parhaan tai pahimman joukossa ollut Kela eli Kansaneläkelaitos.
Eilen sain tältä diktaattorin valtaa käyttävältä osoituksen uudesta aluevaltauksesta, sillä saamani kirjeen perusteella myös minun pitää ilmoittautua tullessani vapaa-ajan matkalta takaisin kotiini. Kuvaa klikkaamalla tekstikin selvenee, jos ei muuten.
Paljonko Kela on kehittänyt käytäntöjä itseään ja henkilökuntansa työllistämistä varten, sitä en osaa sanoa. Ehkä Kelakin on suojatyöpaikkojen ylläpitäjä tai siellä on muuten vaan järjen käyttö kielletty. Kirjeen mukaan heillä oli ilmoitukseni, että palaan Suomeen 21.03.2023, mutta se ei heille riitä. Sen lisäksi he näkivät, että olen hakenut tuloni jälkeen Tuusulan apteekista lääkkeitäni, joista he ovat korvanneet osan aiemmin maksamistani veroista ja eläkemaksuista. Kesäkuussa, nyt jälkijunassa he ilmoittavat, että etuisuudet päättyvät menneen maaliskuun 🤣🤣 mainittuna päivänä.
Kelan ja monen muun ylläpitoon aina oopperasta lähtien, veroihin sekä eläkemaksuihin meni työssä ollessani vuosikymmenet aika tasan puolet palkasta. Eläkkeestäkin maksan nykyisin neljäsosan joka kuukausi. Erityisen tympeäksi koin eilen saamani kirjeen piilotetun uhkauksen. Jos ei ilmoitusta kuulu, katkeaa Kelan etuudet eli esimerkiksi lakisääteinen lääkekorvaus. Siitä huolimatta heille kelpaavat senkin jälkeen maksamani maksut. Erityisesti närästi näennäisystävällisyyden takana olleen automaatin ilmoitus, että soittaessani jonotus maksaa normaalin puhelinmaksun verran ja niin edelleen.
Näin mielikuvissani itseni Kelan oven takana tai tuulikaapissa odottamassa virkailijalle pääsyä seisomapaikalla, sillä odotussalissa muovituolilla vuoron jonottaminen maksaisi tuplahinnan. Vertaus ei ole lainkaan alamittainen, sillä maksan puheluistani operaattorille normaalin kuukausihinnan, joka ei riitä Kelan eikä kyllä kaikkien muidenkaan virastojen puheluihin. Syy siihen on virastojen rahanahneus, haluttomuus, tarpeettomuus tai kyvyttömyys kehittää asiakaspalvelujaan.
Suomalaiseen, rahoillani ylläpidettävään virastoon soittaessani ja aikani linjoilla roikkuessa, ilmoittaa joskus automaatti, että paina sitä ja sitä numeroa, niin rekisteröimme puhelusi ja soitamme takaisin mahdollisimman pian. Mahdollisimman pian on lähes oitis, joskus muulloin, viikon päästä tai ei ollenkaan. Välillä on käynyt niinkin, etten ole muistanut ottaa puhelinta muovipussissa suihkuun tai vessanpytylle. Enkä ehdi juoksujalkaakaan vastaamaan keittiöön munasillani tai housut kintuissa. Silti on turha odottaa uutta soittoa.
Eilen sain viimein Kelan kyykyttäjän edustajan langan päähän: "Olenkohan onnistunut sähköisessä ilmoittautumisessa?" Hän sanoi henkilötunnukseni saatuaan, että kyllä se täällä näkyy. Sitten yritin hieman antaa palautetta tietäen sen täysin turhaksi. Kysyin miksi minulle tulleen kirjeen sisältö ei ole sen tapainen, että jos meillä oleva ilmoituksesi paluusta pitää paikkansa, sinun ei tarvitse tehdä mitään? Vastaus oli, että se ei käy, sillä paluuni pitää kirjata järjestelmään ilmoitukseni jälkeen manuaalisesti. Jäi loppuun asti vedätyksen maku. Että asiakkaalle ei kerrota mikä on totta, vaan mitä henkilökunnan koulutuksessa tai esihenkilöt sanovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti