On kesä

Ilmoiltaan ja muutenkin on ollut oikein mukava viikko Merikonttikodissa, sen pihapiirissä ja vähän muuallakin. Viisi joutsenlasta kasvavat (vai kasvaa?) vauhdilla Jokilammilla, vaikka en niitä joka päivä näekään. Ikinä niistä ei tule yhtä kesyjä kuin Jokelan joutsenet ja hyvä niin. Ensimmäisinä vuosina vanhemmat olivat niin arkoja, että minut nähdessään nousivat oitis siivilleen. Nyt perhe vaan lipuu vuosittain uusine lapsineen majesteetillisesti hieman laiturin läheisyydestä kauemmas, kun ilmestyn aamun tai muulle uinnille.

Eilen huomasin, että lämmenneet ilmat ovat viimein tuoneet pääskyset Jokilaakson taivaalle sankoin joukoin. Voinkin päätellä, että ilmassa on myös hyttysiä ja muuta lihaa syötäväksi. Sitä en tiedä missä nämä ilmojen taiturit tervapääskyineen asuvat, sillä Jokilaakso ei tarjoa räystäänalusia eikä hiekkatörmiä pesäpaikoiksi.

Ehkä kaksi kertaa elämässäni olen auttanut tervapääskyn takaisin siivilleen, sillä se ei hevin pääse maasta ilmaan. Kun se ensi kerran lähtee pesästään, se saattaa lentää ja nukkua ilmassa yhtäsoittoa puolitoista vuotta. Uskokaa pois. Pääskysten lentokorkeudesta voi myös päätellä onko ilta tai mitä ilmoja saattaa olla tulossa. Kun aurinko on laskemassa tai sade tulossa, lentävät pääskyset lähellä veden pintaa, sillä hyönteiset ovat siellä.

Vaikka perhosia lenteleekin, niin sanottuja vesikirppuja ei ole vielä näkynyt, kuten ei sudenkorentojakaan. Jokilaaksossa on muiden joukossa lennellyt monena vuonna sininen, ainakin sudenkorennon näköinen, jonka nimeä en muista, mutta joka nettitietojen mukaan on sangen harvinainen.

Viitasammakoita on runsaasti, vaikka niiden elämää en ole vielä tänä kesänä havainnut. Eilen silmiin sattui ensimmäinen keltainen ulpukankukka. Sen sijaan lumpeenkukkien nuputkaan eivät ole vielä nousseet veden pinnalle. Jokilammissamme on yhdessä poukamassa myös mamulumpeita, jotka olivat ensimmäisenä asuinvuotenaan kukinnaltaan värillisiä. Kotoisin Mäntsälästä, mistä ennen sitä, en tiedä ja hyvin kauniita. Kauniita ne ovat valkoisinakin sopeuduttuaan kantaväestöön. Kun luonnon kukkia tarkkailee, voi huomata, että moni sulkee lumpeen- ja voikukan lailla silmänsä yöksi.

Luulen, että luonnolla on omat lainalaisuutensa ja se sietää ja hyväksyy erilaisuutta aivan toisella tavalla kuin ihminen. Joka välillä "armahtaa" erilaisuuden vain niille, joiden tasapäistäminen on toivotonta. Silti emme lakkaa yrittämästä kitkeä omituisuutta, mitä se sitten itse kullekin onkaan. 

Erilaisuutta ajattelin aamullakin kuunellessani Radio Novan Kimmo Vehviläistä, joka innoissaan kertoi kaupasta, jonka kassojen yhteyteen oli ilmestynyt pakkauspalvelu. Siinä kesätyöpaikan tai vastaavan saaneet nuoret kyselivät asiakkailta: "Saanko pakata ostoksenne?" Kimmon gallupin perusteella noin kolmasosalle se sopi. Ehkä sekin tulee monelle liian iholle, jos vieras maksamisen jälkeen koskee ostoksiin, jotka ovat siirtyneet uuteen omistukseen.

Kimmon kollega Minna Kuukka sanoi, että hänen ostoksensa saisi ehkä pakata, jos hän ei kehtaa kieltäytyä "kunhan pakkaavat oikein". Eniten näytti pelottavan, että "pakkaavat salaatit pohjalle". Jäin aamukaffekuksa huulillani, suu täynnä Juhlamokkaa naureskellen pohtimaan, että voi hyvänen aika. Eikö koulussa opeteta edes ruokakassin pakkaamista? 🤣🤣