Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. tammikuuta 2023

Krabi

Eilen jätimme Ko Lantan taaksemme vietettyämme siellä kolme, neljä mukavaa päivää. Ei mitään huonoa sanottavaa, muttei mitään erityisen mukavana mieleen jäänyttäkään. Lähes joka paikkaan olen unohtanut jotain. Tällä kertaa se oli kaupungin kadulta ostamani 120 bahtin violettikukallinen pyyhe 😢. 

Pikkukuvien kaksi matkaa ajoimme PeeCeeX:llä yhdessä Ko Lantalta ja viimeisen siivun kohti Krabia viiletin yksin Tatan pikkubussin perässä. Aika haipakkaa täytyy sanoa vauhdin ollessa läpi kaupunkienkin välillä 110 km/h. Siinä leikissä en olisi enää Päiviksen kanssa yhteisellä Zoomer X:llä pysynyt.

Krabissa ajaessani, Morakot taas kyydissä ajattelin, että aika iso city, jota luulin pienemmäksi. Hotellilla Wikipediasta tarkistin ja totesin, että yllättäen pienempi kuin Järvenpää, Kerava ja Tuusulakin. Väkeä netin mukaan myös hieman vähemmän kuin Phatthalungissa. Katujen siisteys sekä rakennusten ja teiden hyvä kunto yllätti myönteisesti.

Alkuillasta ajeltiin siellä täällä vielä hieman ja poikettiin syömään tavaratalon ruokamaailmaan. Avoinna oli nurkassa yksi tai kaksi pistettä vierekkäin vaatimattomine, osin kylmenneine ruokineen. Tatalla jäi ruokaa lautaselle ja hän totesi, että okei, en kuole nälkään. Lautaselle jäi minultakin ja totesin, että okei, jos minä vastaavasti syön kaiken, kuolen ehkä ruokaan. Huonoin ateriani pitkään aikaan. 

Olin oikeassa, Krabi ei ole rantakaupunki. Karttapalveluiden ja kuvien perusteella seudun ykkösranta sijaitsee noin 15 kilometrin päässä, jonne aiomme tänään. Vähintäänkin katsomaan. Näillä näkymin olemme kaupungissa vielä toisenkin yön, jonka jälkeen lähdemme takaisin kohti toista Thaikotiani. Toisaalta mikäpä täälläkin on mukavan ja siistin hotellin uima-altaalla, kupu täynnä maittavan aamiaisen jälkeen kirjoitella blogia.

Ei kommentteja: