Ao Nang

Ao Nang on suosittu lomakeskus Krabin provinssissa Thaimaassa. Se tunnetaan erityisesti liidunvalkeista hiekkarannoistaan, kuvankauniista kalkkikivimuodostelmistaan ja erinomaisista harrastusmahdollisuuksistaan. Kohde on suosittu etenkin auringonpalvojien, sukeltajien ja kiipeilijöiden keskuudessa. Ao Nangista on noin 20 kilometrin matka Krabin kaupunkiin.

Kaupungin rakenteessa oli jotakin samaa miten Buddha Hill jakaa Jomtienin ja Pattayan rannat kahdeksi kokonaisuudeksi. Ensin ajoimme hiljaisemmalle puolelle ja moni turistipyydys oli suljettu. Marihuanaa oli silti tarjolla. Tai ainakin seinän pikku mainos niin väitti.

Kun kiersimme pikku vuoren tai ison kukkulan, niin toisella puolen oli kokonaan eri meno päällä. Matkailijoita oli melkoisesti ja kaikki kaupat auki. Molemmilla rannoilla tai rantojen vedessä kävin uimassa. Kirkkaus oli oikein hyvä, johon lähelle parhaimmillaan yltää Jomtienin rantakin.

Vilkkaammalla puolella oli katukivetysten punavalkoisella maalauksella tehty hyvin paljon pysäköintikieltoja, ja huomasin monet skootterit lukituiksi kettingeillä. Käsitin ja näinkin sen olevan poliisien työtä. Joten jos on miten ymmärsin, että lukon saa auki, kun maksaa sakot, keräävät poliisit kyllä toiminnallaan melkoisesti varoja.

Missään muualla Thaimaassa en ole havainnut näin järjestelmällistä pysäköinninvalvontaa. PeeCeeX:lle piti oikein etsimällä etsiä paikkaa, jotta sain pyöräni pysäköityä edes lähelle haluaani paikkaa.

Hankin myös Ko Lantalle unohtamani ohuen rantapyyhkeen tilalle uuden, jonka hinnasta voisin päätellä, että hintataso on korkea. Se ei siitä pudonnut, vaikka yritimme poistaa turistilisää Tatan käydessä kysymässä yksin pyyhkeen hintaa. Jomtienilla se maksoi 100, Ko Lantalla 120 ja täällä 200 bahtia. Ostin silti. Iltatorilla ostin vielä tähän saakka erikoisimmat ja kirjavimmat ikinä, naisille tarkoitetut liehuvalahkaiset housut.

Nyt täytyy hieman henkisesti valmistautua, että rohkenen ja kehtaan ne jalassani muiden joukkoon. Muistan hyvin, kun aikoinaan tein tietoisen valinnan kirjavista, miehille erikoisemmista vaatteista. Pidänkin nykyisestä tyylistäni. Senkin muistan, kun ostin ensimmäisen paitani naisille tarkoitetusta vaatekaupasta. Palautettakin asuista saan, joista saatan joskus kertoa enemmänkin. 

Syystä tai useammasta kirjavaa paitaa tai housuja pukiessani hyräilen usein Timo Turpeisen biisiä LIEHUVA LIERKINVARSI:

"Tuolla metsässä makaa kuollut mies.

Näin huutaen poika juoksi kylään.

Tuolla metsässä makaa lumeen kuollut mies.

Kuollut mies on tuttu, kukaties.

Sillä yksi oli liehuva liekinvarsi

ja toinen oli kuivaa puuta.

Mutta minä olin tulehen tuijottaja,

jolle tuli niin tukalasti kuuma.

Satoi yön jokilaaksossa lunta.

Peitti veren valkeaan vaippaan.

Heräs keskeltä suviunta rakkaimpain.

Rakkaimpain, toin talven tullessain.

Silloin aurinko poltti suven maahan.

Kulki nainen kesäpaidassaan.

Astui metsästä polullensa nuori mies.

Nuori mies tien sulki katseellaan.

Sillä yksi oli liehuva liekinvarsi

ja toinen oli kuivaa puuta.

Mutta minä olin tulehen tuijottaja,

jolle tuli niin tukalasti kuuma.

Minä verisen veitseni terän

kesäpaitasi pellavaan pyyhin.

Jollei mies osaa muuta, niin se puukottaa.

Puukottaa, ei osaa muutakaan.

Sillä yksi oli liehuva liekinvarsi

ja toinen oli kuivaa puuta.

Mutta minä olin tulehen tuijottaja,

Jolle tuli niin tukalasti kuuma.

Mutta minä olin tulehen tuijottaja,

Jolle tuli niin tukalasti kuuma."