Olisikin mukavaa, jos muitakin tulisi mukaan jakamaan mitä haluaa. Kirjoittaa voi nimellä, nimimerkillä tai anonyyminä. Jos joku innostuisi säännöllisemmin, voin antaa sivuillemme tunnukset salasanoineen. Muuten tekstin voisi lähettää minulle esimerkiksi sähköpostilla: (jorma.soini@in105.fi). Julkaisen jokaisen, jos ei ole vaaraa, että julkaisemisesta voi joutua raastupaan.
Vaikka minulla ei ole edes peruskoulun oppimäärää, enkä tiedä äidinkielestäni saati oikeinkirjoituksesta paljoakaan tai en ainakaan tarpeeksi, kirjoitan ja opin edelleen koko ajan lisää. Jokainen voikin kirjoittaa omalla persoonallisella tavalla kirjoitusvirheineen. Siihen ei tarvita kuin ripaus itsetuntoa ja nimimerkin takana vieläkin vähemmän ✌️.
Aivan oma haasteensa on keksiä sen verran mielenkiintoisia aiheita, että saa kirjoituksen elämään edes vähän ainakin silloin tällöin. Oikeastaan mistä tahansa voi kirjoittaa, sillä Google Wikipedioineen antaa sanojen ympärille rouheita ja jutun juurta. Vaikka kirjoittaisi hyttysen jätöksistä meressä tai lumihiutaleesta. Ehkä jälkimmäisestä teenkin tarinan joskus, sillä niin olen luvannut.
Mutta yksinkävely jättää yhdet jäljet, vaikka sitä harrastaisi kuinka kauan. Jos joku tai useampikin lähtisi mukaan säännöllisesti, kerran tai silloin tällöin, olisi se lukijoille ja blogin seuraajille iso ja rikastuttava asia.
Vietän aikaa paljon sosiaalisessa mediassa, joten tiedän, että siellä seikkailee monia sanan säilän taitajia ja taittajia, jotka lukevat tämänkin blogin. Ehkä yksi heistä on entinen työkaverini Janne Siili, joka on nykyisin vain kaverini. Joten please Janne, kirjoita ainakin yksi tarina. Jos et muuta aihetta keksi, kerro meille millaista on olla siili.
1 kommentti:
Kiitos tarjouksesta...koitan miettiä tarinan juurta .
Lähetä kommentti