Keppiä vai porkkanaa?

Huumeiden käyttöhuoneet, joita kutsutaan myös valvotuiksi pistotiloiksi, ovat tiloja, joissa huumeiden käyttäjät voivat käyttää laittomia päihteitä terveydenhuollon työntekijän valvonnassa. Niitä on useassa Euroopan maassa ja ne sijaitsevat yleensä alueilla, joilla huumeiden käyttö julkisissa tiloissa on tavallista. Niiden ensisijainen tavoite on vähentää kuolleisuutta ja sairastuvuutta tarjoamalla huumeiden pistokäyttöön turvallisempi ympäristö sekä kouluttamalla käyttöhuoneen asiakkaita turvallisempiin käyttötapoihin.

Siis vähän samaan tapaan kuin, jos olisi opetettu korvikeaineiden käyttäjiä juomaan siisteissä tiloissa kieltolain aikaan laitonta viinaa tai omia sekoituksia. Toinenkin vertaus istuu, sillä käyttöhuoneita on etunenässä ajamassa kristillinen toimija Sininauhasäätiö. Linjassa olisi ollut silloin myös opettaa Sodomassa ja Gomorrassa naimaan niitä ja näitä sukupuoleen katsomatta, jakaa ehkäisyvälineitä sekä neuvoa turvallisempiin raskauden keskeytyksiin.

Tein pitkän siivun päihdetyössä enkä silloin enkä nyt saa siihen istumaan työkaluja, joilla olisin tehnyt juomista mukavammaksi tai edes helpommaksi. Ihmisarvoinen asunto jokaiselle tavoista riippumatta Suomen elintasolla on oma lukunsa. Tein juomista paskamaisemmaksi ja raitista elämää kiehtovammaksi tarjoamalla esimerkiksi juoppo- ja narkomaanikämppien sijaan päihteettömiä elämisen yhteisöjä.

Ei minulla mitään käyttöhuoneita vastaan ole, joskaan en pidä kansankusetuksesta, sillä tällä hetkellä on melkonen rummutus tilojen puolesta, jotka kannustavat jatkamaan huumeiden käyttöä. Siinä ei hevin toisinajattelijoille ole tilaa. Tottakai pistohuoneilla on vaikutuksensa samaan tapaan kuin, jos tenu-ukoille ja puliakoille olisi tarjottu aikoinaan liekkihotellissa mahdollisuus ilmaiseen viinan juontiin. Mutta sen naamionti päihdehoidolliseksi työksi, olisi ollut alamittaista sumutusta.

Minäpä kerron. Jos voittaisin Eurojackpotissa edes osan 100 miljoonaan euron päävoitosta, voisin ostaa saaren pääkaupunkiseudulta. Siellä tarjoaisin länsirannalla kaikille kodittomille alkoholisteille kelvollisen asunnnon, itärannalla narkomaaneille sekä siinä välissä sekakäyttäjillle. Sitten hankkisin suunnattoman suuria sammioita ja pitäisin huolen, että kaikille on koko ajan vähintään kasvishernekeittoa ja lihakeittoa. Huolehtisin myös, että aina löytyy riittävästi viinaa ja huumeita sekä lääkkeitä väärinkäytettäväksi.

Kun vuoden, kahden kuluttua menisin tekemään inventaariota elossa olevien joukossa, olisi iso osa mennyt manan maille ja osa jatkaisi entistä menoaan kohti ennenaikaista kuolemaa. Mutta joku olisi myös raitistunut odottaen kyytiä mantereelle ja kohti uutta elämää.

Joten keppiä vai porkkanaa, siinä vasta pulma. Ehkä olen tiukkapipoinen ja menneen talven lumia muutenkin, mutta esimerkin mielikuvitteellisen "saarityön" nimeäminen päihde-/huumetyöksi tai peräti hoidoksi, ei istu minulle. Välittämisessä ja ihmisarvon määrittelyssä on kaiken sallivan sijaan jopa kristityllä toimijalla hyvä olla jotain rajoja "rakkaudessakin".