Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 9. elokuuta 2022

Aasinsillat

Wikipedia kertoo, että "aasinsillaksi sanotaan tökeröä siirtymistä asiasta toiseen jonkin varsinaiseen asiaan liittymättömän seikan välityksellä".

Kirjoitin aamulla sivuilleni kahdesta koiravieraasta kuvan kera: "Eilen kävi ystävällisiä vieraita lattian täydeltä. Onneksi oli tarjota pari possunkorvaa..." Siihen reagoi Keski-Suomesta Juhani Starczewski tähän kopioimieni kuvien tekstien lailla 🤣. Siinä meni tovi jos toinenkin aasinsillan etsimisessä. Kunnes selvisi, että kun jollakin on asiaa, tässä tapauksessa käännyttämisen tarvetta, siihen ei siltoja tarvita.


On mielenkiintoista kuinka eilaisia olemme monin tavoin. Kun käytännössä läpi elämän kaikki tarmoni on mennyt itseni muuttamiseen, joku toinen ei näe siihen tarvetta lainkaan, ainakaan toisten nähden. Vaan kokee saaneensa jostain elämänmittaiseksi tehtäväksi muiden muuttamisen.

Tähän liittyen Juhanilla oli myös sydämellään tarve Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna jakaa kaikille valtuutetuille raamatut. Siihen hän tarvitsi sanansaattajaksi ja kirjan antajaksi minua. Sillä joukossa oli ystäväni, melkoisen sanavalmis, kaunis ja kulmikas Sinikka Tyynelä, jonka Starzewski ei uskonut ottavan kirjaa häneltä vastaan. Tai sitten hän ei vaan uskaltanut sitä antaa, en muista. Joka tapauksessa Sinikka otti kirjan hymyillen vastaan.

Luulen, että yhtä varma kuin Juhani ehkä on siitä, ettemme ole tuonpuoleisessa samalla osastolla, olen vastaavasti varma, että olemme. Jos osastoja tai ylipäätään mitään on missään kellään olemassa sen jälkeen, kun sydän on lyönyt viimeisen lyöntinsä.

Juhani taisi olla työkseen kaupungilla lastentarhanopettaja. Häntä olen arvostanut monesti varsinkin yhdestä syystä. Arvostan suuresti, että kun joku johonkin uskoo, hän on valmis laittamaan itsensä myös likoon sen vuoksi. Jos muistan tai tiedän väärin, pyydän Juhanilta jo etukäteen anteeksi. 

Muistelen nimittäin hänen silloisen kotiseurakuntansa olleen vapaakirkossa. Joku sen lähetystyöntekijöistä tai vieraista oli tuonut mukanaan Afrikan maista pieniä patsaita, joiden mukana Juhani koki tulleen terveiset suoraan itseltään sielunviholliselta. Kun seurakunta ei niitä suostunut hävittämään, murtautui tämä itsensä likoon laittanut Jumalan soturi tiloihin, koppasi patsaat kainaloonsa ja poltti jokaisen.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Täysin väärää tietoa jakelet. Vapaakirkon juttusi on ihan mielikuvituksesi tai harhaanjohtajien tuotetta!



Unknown kirjoitti...

Laitan vähän selvitystä noihin kirjoittamiisi legendoihin.
1990-luvun alussa kuuluin hetken Jyväskylän vapaaseurakuntaan. Silloin ajattelin, että se toimi Jeesuksen Sanan mukaan eli Raamatullisesti.
Huomasin kuitenkin, ettei oppi ollutkaan ihan raamatullinen mm. 1 Tim 3 ja Tiit 1 mukainen.
Pappi sanoi, ettei seurakunta kuulu taivaan kuningattaren ekumeeniseen seuraan, mutta huomasinkin, että seuran esitteessä olikin myös suomen vapaakirkko eli sain väärää tietoa.
Seurakunnan pappi sanoi, että kyllä srk noudattaa Jeesuksen Kymmentä Käskyä.

Seurakunnan vahtimestari oli myös solujohtaja ja mm. rukoustoiminnassa mukana. Olin tutkinut Kymmentä Käskyä ja huomannut, että katekismus opetti käskyistä antikristillisesti eli toinen käsky oli poistettu ja neljäs käsky muutettu. Daniel 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan JUHLA-AJAT ja LAIN. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. [Dan. 11:36; 1. Makk. 1:46,47 | Dan. 12:7; Ilm. 12:14] Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

Kerran puhuin Raamattupiirissä Kymmenestä Käskystä ja Toisen Käskyn poistosta. Solujohtaja ei tiennyt tuollaisesta mitään. Asiaa pohdittaessa avautui yhteys Jeesukseen luokse kirkkauteen ja olimme todella yllättyneitä JEESUKSEN kirkkauden ilmestymisestä. Solujohtaja/vahtimestari hämmästyi, että tuollainen antikristillinen teko oli tapahtunut ja ihmisille opetettiin vääryyttä.

Olimme keväällä 1992 vapaakirkossa jumalanpalveluksessa ja istuimme parvella. Vahtimestari tuli viereeni istumaan ja sanoi minulle, että muistanko, mitä saarnapöntön takana seinässä oli. Katsoin seinää, mutta siellä ei ollut kuin pelkkä seinä. Sitten muistin, että seinällä oli ollut patsas, mutta sitä ei enää näkynyt siellä. Vahtimestari sanoi, että hän oli poistanut patsaan toisen käskyn mukaan.

Unknown kirjoitti...

jatko:

Sitten hän sanoi, että katsopa saarnapönttöä. Saarnapöntössä roikkui tyhjä risti. Jotenkin se tuntui erilaiselta kuin aikaisemmin. Sitten tajusin, että ristillä roikkunut JEESUS-patsas oli poistettu. Vahtimestari sanoi tehneensä Toisen Käskyn mukaan ja oli poistanut patsaan, koska JEESUS on nyt kirkkaudessa eikä enää ristillä.

Palveluksen jälkeen menimme alakertaan kahville ja vahtimestari sanoi, että katsopa takaseinälle. Katsoin tyhjää seinää ja siinä ei enää näkynyt kuin naulan jälki. Muistin, että seinällä oli ollut "kristillinen" taulu. Vahtimestari oli poistanut taulun Toisen Käskyn mukaan.

Seuraavaksi vahtimestari pyysi minua mukaansa kerhotilaan ja huomasin, että seinillä oli useita nauloja. Muistin, että nauloissa oli roikkunut lähetyssaarnaajien Papua-Uusi-Guinealta tuomia poppamiesten taikakaluja. Vahtimestari oli poistanut taikakalut. Hän sanoi, ettei kukaan huomaa näiden poistoa. Sanoin, että varmaan tulevat huomaamaan. Vahtimestari oli toiminut täysin itsenäisesti poistaessaan kalut seiniltä eli en tiennyt etukäteen asiasta.

Vahtimestari sanoi, ettei hänellä ole autoa, jolla poistot voisi viedä hävitettäviksi. Sanoin, että voin auttaa häntä asiassa ja kuljetin romut vahtimestarin kotitalolle, jossa asui sukulainen. Vahtimestari oli pyytänyt, että voisi vähän lämmittää saunaa... Menimme saunaan ja vahtimestari laittoi patsaita ja taikaluja yms. saunan uuniin ja sytytti tulen. Kiuas alkoi paukkua ja näytti siltä, että kohta se hajoaa, kun savua tuprusi uunista saunaan. Sukulainen, joka harrasti new age-juttuja tuli saunaan, kun huomasi valtavan mustan savupatsaan nousevan piipusta. Hän kysyi, mitä te poltitte? Jos sukulainen olisi tiennyt, ei olisi antanut lupaa.

Seurakunta kyllä huomasi, että kalut oli poistettu ja siitä syntyi melkoinen sempalo. Vahtimestari selvitti poiston syytä srkn johdolle, mutta selvitykset eivät kelvanneet.
Kutsuttiin ylimääräinen srkn kokous, jossa vahtimestari erotettiin tehtävistään.

Kun huomasin, että yksin vahtimestaria syytettiin temppelin taikakaluista puhdistuksesta, niin pyysin puheenvuoron, jossa kerroin, miksi vahtimestari toimi näin eli otin syyn asian tiimoilta vastuulleni, vaikka en tiennyt, että vahtimestari innostui puhdistamaan Toisen Käskyn mukaan temppelin.
Ilmoitimme, että korvaamme menetetyt kalut, mutta minkäänlaista laskua ei tullut.
Vahtimestari erotettiin vahtimestarin ja solujohtajan tehtävistä, kun toimi toisen Käskyn mukaan!

2 KÄSKY
Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra,
sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun
käskyni.