Menneen talven lumia, osa 2

Eilen kirjoitin syvälle sukeltaneesta Sininauhasäätiöstä, joka joutui myymään merkittävästi omaisuuttaan ja toimintojaan päästäkseen takaisin pinnalle. Mutta vielä syvemmällä ui Jyväskylän Katulähetys sen realisoidessa vähän kaikkea pönkittääkseen miinusmerkkistä käyttötalouttaan.

Katulähetys oli Suomessa aikoinaan merkittävin kristillisen päihdetyön toimija. Sen vastuunkantajat toimivat myös Katulähetysliiton puheenjohtajana ja toiminnanjohtajanakin. Samoissa tehtävissä ja samaan aikaan myös Sininauhakonsernissa. Talous kaikissa oli kunnossa, vaikkakaan avokätisyyteen ei ollut silloinkaan varaa.

Joku vanki saattoi sanoa vankilavierailun aikaan, että Sininauhan Uusi Toivo -lehti on ainut hengellinen julkaisu, jota hän lukee ja josta ymmärtää jotain. Vähän samaan tapaan oli Katulähetysliiton Rengaslehden laita.

En muista milloin on viimeksi postilaatikkooni tipahtanut Uusi Toivoksi muuttunut Vangin Toivo. Näin on käynyt myös Rengaslehden, jonka mukana tuli viimeksi ilmoitus, että lehti varsinkin paperisena lakkaa olemasta. Syyksi mainittiin, että tilaajat ovat vähentyneet. Ne kuitenkaan eivät ole vähentyneet, ketkä ehkä eniten tarvitsisivat viestiä ja tarinoita paremmasta elämästä ja toivosta. Mutta ymmärrän. Vaikka he ovat niitä, joita varten molemmat lehdet ovat perustettu, he eivät ole maksavia tilaajia 😢. 

Vaikeuksissa olevilla Jyväskylän Katulähetyksellä ja Suomen Katulähetysliitolla on sama puheenjohtaja. Molemmilla yhdistyksillä menee myös huonosti. Hallitusten olisi syytä peiliin katsomisen lisäksi kysyä itseltään ja varsinkin "väeltä", että miksi näin on käynyt, sillä avuntarve ei ole vähentynyt.

Oman kasan tonkiminen on vaikeampaa kuin muiden. Silti elääkseen olisi kyettävä sitäkin tekemään. On helppo juuttua paikalleen ja nähdä sylttytehtaat ulkopuolella. Sanoa, että kun palveluiden ostajat, kunnat ja kaupungit eivät osta palveluita ja niin edelleen tai ei pärjätä enää kilpailutuksissa.

Kerron yhden esimerkin miksi ei pärjätä. Jyväskylän Katulähetys lopetti neljä päihteettömyyttä tukevaa puolimatkankotia, jotka eivät tarvinneet käytännössä lainkaan ostopalvelurahoja. Kyseisissä elämisen yhteisöissä pitivät kotiaan myös pariskunnat ja perheet lapsineen sekä eläimineen. He kantoivat viime kädessä koko yhteisön arjen vastuun asumisetua vastaan. Monet asukkaat rakastivat lapsia ja eläimiäkin kuin omiaan, joita usealla oli ollut. Se kaikki lisäsi kodin tuntua. 

Mitä paremmin joku viihtyi ja piti yhteisöä kotinaan, sitä vähemmän oli ongelmia. Yhteisö hoiti itse itseään. Vaikka joku silloin tällöin lähti viihteelle, oli aina mukava palata kotiin, joka odotti ja jossa tiesi viihtyvänsä. Jokaiselle löytyi myös radalla tai turneellakin katto pään päälle. Kuitenkin teimme päihteilyä paskamaisemmaksi ja päihteetöntä elämää mukavammaksi. 

Jos kunnat halusivat ostaa esimerkiksi 150 asumisen paikkaa vuorokaudessa, oli helppoa pärjätä kilpailutuksisssa ja olla kustannustehokaskin, kun kustannuksia tuli vain 100:sta paikasta, sillä puolimatkankodit pyörivät niin sanotusti omillaan. Ne kuitenkin pienensivät asumispalveluiden yhteistä vuorokausihintaa 30 %.

Sininauhasäätiöön vein saman mallin mukanani. Sosiaaliset talonmiehet ovat menneen talven lumia, sanoi jossain haastattelussa nykyinen boss. Pidin itsekin vuosia vaimoni Päiviksen kanssa kotia muun muassa Pessi ja Illusiassa. Elimme rinnan muiden sosiaalisten talonmiesten ja sadan siellä kotiaan pitävän kanssa, joiden suurimmat ongelmat olivat päihteet ja yksinäisyys. Joten sataviis varmasti tiedän mistä puhun. 

Nyt sanovat, että piikityshuoneet ovat tarkoitettu etupäässä kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville. Heille, jotka joutuvat piikittämään kaduilla, puistoissa ja yleisissä käymälätiloissa. Jos tämä ei ole vain kauppamiesten julkisuuteen ja rahoittajille myymä tarina, voisin vanhoilla päivilläni ryhtyä vapaaehtoistyöntekijäksi. Kiertelisin kaduilla ja aitavierillä taskuissa avaimia Sininauhasäätiön tukiasuntoihin, joihin voisimme yhdessä tehdä kodin. Kysyisin huumekoukussa olevan silmien edessä avaimia kilistellen: "Piikityshuone vai koti?"

Joten hohoi! Minne olet menossa kristillinen päihde- ja huumetyö? Yhteiskunta on heittämässä pyyhkeen kehään ja tyytyy kuorimaan kermoja päältä, joita se kauppaa huumetyönä tai peräti hoitona. On helpompaa tehdä huumeiden käyttöä mukavammaksi, kuin puuttua itse ongelmaan.