Täytyisi saada lisää liksaa ja henkilökuntaa, joita kunnilla ei ole tarjota, sillä pitäisi korottaa veroja, vähentää muita palveluita tai ottaa syömävelkaa. En haluaisi olla tässä mukana, mutta olen, sillä maksan veroja. Jos kaikki vaatimukset toteutettaisiin, tietäisi se jokaiselle yli 800 euroa veroja lisää.
Minulla oli kotona kotipsykiatrina isäni ja hänen työnohjaajanaan äitini, joka toppuutteli ja salasi kolttosiani. Yksi hoitomuoto oli yli muiden, jonka vaikutukset näkyivät heti aikansa. Se oli vitsa, minkä jouduin hakemaan usein lähikoivikosta. Kerran lapsena katkaisin sahalla juhannuskoivun, jonka raahasin kotiin ajatellen, että sillä isä ei jaksaisi huitoa paljaalle pyllylleni. Joskus hoitotoimenpiteeksi riitti pelkkä vitsan haku, joka sitten muistutti päivätolkulla keittiön sähköjohdon alla ovipielessä kodin säännöistä.
Mutta oli isä muutakin. Hän oli perheen ehdoton turva. Mitä tiukempi paikka, sitä suurempi oli meidän kaikkien luottamus hänen kaikkivoipaisuuteen. Ja mitä hurjempi oli hoito- tai kurinpalautuskerta, sitä tärkeämpi oli äidin lohduttava syli ☺️.
Koulussa olin villeistä villein, jossa sielläkin minulla oli oma psykiatrini. Käsityönopettaja, joka vei minut hitsauskoppiin ja antoi ympäri korvia, kun mikään muu ei auttanut. Luokan tietysti olisi rauhoittanut, jos minut olisi erotettu koulusta. Silti minulla oli hyvä koulu ja koti, hyvät opettajat, vanhemmat, pikkusisko sekä -veli. Heistä kaikista pidin sekä rakastan silloista perhettäni, ovat sen jäsenet elossa tai eivät.
Mutta nykyisin pitää kouluissa ja joissakin päiväkodeissakin olla turvamiehet tai vartijat. Kääntelen sitten nykyistä maailmaa mihin asentoon tahansa, se ei mene aina parempaan suuntaan. Jos joku pohtii mitä mahtanen sillä nyt tarkoittaa, sitä voi kysyä yli kymmeneltä miljoonalta sotaa paenneelta ukrainalaiselta. Ehkä kotimaataan puolustamaan jääneilläkin olisi sanansa sanottavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti