Vilu ja lisäksi nälkä on pikkulinnuillakin, joiden ruokapöytään kuuluvat etupäässä hyönteiset. Niitä ei ilmassa lentele eikä maassa tallusta. Eivätkä taida luikerrella madotkaan. Västäräkkikin on kadonnut sillankaiteelta keikkumasta. Telkät elävät pönttönsä ympärillä kotilammellaan ja niiden mielestä kaikki on ehkä kuten muinakin keväinä. Joutsenista ei ole kuulunut muutamaan päivään mitään, joten miten lienee niiden laita? Vesi kuitenkin laskee joessa vauhdilla, ja pian pääsen laittamaan laituria veteen sekä morjenstamaan asukkaita keille Jokilammet ovat tänä vuonna kelvanneet.
Jokilaaksossa kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, mutta pääskysistä ei tietoakaan, on tällä hetkellä totta. Kesä odottaa vuoroaan ja toivon äitienpäivän ensi viikonloppuna avaavan sille ovet sepposen selälleen.
Edessä on pikkutilamme ensimmänen kesä virallisesti Jokilaakson luonnonsuojelualueena. Sen keskellä asun peltisessä Merikonttikodissa "vartijana" ja pyrin huolehtimaan, että kaikki on ihmisen ja muun luonnon välillä tasapainossa. Että kaikki pysyy siistinä ja varsinkin roskakuorman tuojat loitolla.
Tänään on mielenkiintoinen päivä siksikin, sillä ensimmäisen kerran Merikonttikodin kevätsiivouksen tekevät minulle vieraat ihmiset. Kun asuin kotiamme Päiviksen kanssa, monesti katselin kuinka hän luuttusi lattioita, imuroi, pyyhki pölyjä ja niin edelleen. Kun nyt olen katsellut päivä päivältä lisää likaantuvaa kotia, ymmärrän Päiviksen tekemän työn merkityksen. Aikoinaan en osannut sitä arvostaa, kuten olisi pitänyt. Mutta ehkä hän lukee tämän ja löytää nyt jälkijunassa tulevan vilpittömän palautteeni ja kiitoksen 🙏 rivien välistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti