"Äiti, mulla ei oo mitään tekemistä"

Moni vanhempi on kuullut omilta ja muidenkin lapsilta otsikon lausahduksen. Vaikka aika muuttaakin muistissa olevaa todellisuutta, muistelen, että lapsena piti olla koko ajan tekemistä. Aina siihen kaikkeen ei päivä riittänyt, vaan vanhemmilta tivattiin lisäaikaa valvomiseen. Nykyisin pohdin joskus jokohan sitä voisi mennä nukkumaan. Ja kun menen, herään aamuyöstä miettimään mitähän nyt tekisin 🤣. 

Tekemistä oli itselläni yllin kyllin myös koulu- sekä työikäisenä ja monella eläkeläisenäkin. Mitä kaikki eivät edes tahdo, vaan työ ja tekeminen on "henki ja elämä". Joku haluaa kuolla sorvin ääreen ollakseen hyödyllinen tekemisiensä kautta niin kauan kuin voi. 

Vaan toisin on oma laitani, joutenolo, jota olen opetellut toistakymmentä vuotta. Sanon sitä leppoistamisjaksoksi, jolloin minulla ei oikeastaan olekaan muuta kuin aikaa. Sitä jakaisin mielelläni muiden kanssa enemmänkin. mutta päivääkään en antaisi pois. Haluan ja pidän päivistäni kiinni, vaikkakin huomaan hyödyttömän piilossa lymyävän masennuksen ja tarpeettomana olemisen uhat.

Jo vuosia sitten, kun kirjoitimme Päiviksen kanssa blogeja vuoropäivin, oli kirjoittaminen yksi päivieni tärkeimmistä sisällöistä. Muistan kun monesti ajattelin, että tänään tai huomenna on vapaapäivä, sillä ei ole kirjoitusvuoroni. 

Nyt olen kolmisen vuotta kirjoittanut yksin enkä leppoisasta kirjoittamisesta pidä vapaapäiviä enkä kesälomia. Silti on pientä ja hassuakin muistella illalla vuoteessa, että tänään kohokohta oli, kun seitsenpistepirkko lähti lentoon kiivettyään etusormeni huipulle lorutellessani sille "lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen... ". 

Sen verran blogeista saan kuitenkin palautetta, että tiedän niiden olevan joillekin päivän tärkeä sisältö. Yritän sen avulla ymmärtää myös kijoittamistani ja olla hyödyllinenkin sekä toteuttaa yhdistyksemme Elämän tähden ry:n tarkoitusta, parantaa ihmisten ja eläinten elämänlaatua.

Tänäkin kesänä katselen nakuna uimisen lomassa laiturilla istuen Jokilaakson Jokilammille palannutta joutsenpariskuntaa. Ajattelen niiden elämän tärkeimmän tehtävän olevan perhe, saada joka vuosi uusia joutsenlapsia, kasvattaa ne aikuisiksi ja lentää syksyllä koko jengin kanssa etelän maille. Mutta entäpä sitten, kun toinen vanhemmista kuolee ja jäljelle jäänyt palaa yksin jompaan kumpaan suuntaan? Mistä leski löytää silloin loppuelämänsä tarkoituksen? Ehkä sekin siirtyy opettelemaan leppoistamista laillani.